• Eläinpalkkioiden ensimmäisen erän maksuasia edelleen valmistelussa

    Tuottajat ovat kaivanneet tietoa asian etenemisestä.
    Eläinpalkkioista pyritään saamaan tämän vuoden puolella maksuun 40 prosenttia.
    Eläinpalkkioista pyritään saamaan tämän vuoden puolella maksuun 40 prosenttia. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Maatalous
    11.11.202217:19
    Satu Lehtonen

    Maa- ja metsätalousministeriössä jatketaan valmisteluja, joiden tavoitteena on maksaa osa lypsylehmä- ja nautapalkkioista vielä tämän vuoden puolella, ministeri Antti Kurvisen erityisavustaja Pertti Hakanen kertoi PI-maitoforumissa perjantaina.

    Lypsylehmä- ja nautapalkkioiden maksatus uhkasi EU:n asiaan ottaman kannan takia siirtyä tältä vuodelta kokonaan ensi vuoden puolelle. Aiempina vuosina joulukuun maksuosuus on ollut hiukan yli 70 prosenttia.

    Lokakuussa Kurvinen lupasi, että ennakkotiedoista poiketen osa palkkioista pyritään tänäkin vuonna maksamaan vielä joulukuun puolella. Maksuun pyritään saamaan noin 40 prosenttia 80 miljoonan euron kokonaissummasta.

    Tuottajat ovat kaivanneet tietoa asian etenemisestä ja kentällä on liikkunut huhuja, ettei ennakkojen maksatus toteudu.

    Hakanen rauhoittelee, ettei asiassa ole tapahtunut mitään sellaista uutta, joka kaataisi suunnitelman etenemisen. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että maksatukset varmistuvat vasta, kun asiaa koskeva valtioneuvosto asetus hyväksytään.

    Lausuntokierroksen jälkeen se menee valtoneuvoston esittelyyn.

    Siinä vaiheessa, kun asetus tulee valtioneuvoston listoille, oikeuskansleri tarkistaa sen kuten kaikki vastaavat asetukset, Hakanen muistuttaa. Siinä yhteydessä tutkitaan, täyttääkö se riittävästi eri lainsäädännön vaatimukset.

    Ruokaviraston ilmoituksen mukaan tämän vuoden viimeinen maksukeräilypäivä eri tuille on 20. joulukuuta.

    Ministeri arvioi lokakuussa, että jos ennakot saadaan maksuun, tiloilta joudutaan mahdollisesti perimään palkkioita myöhemmin takaisin. Tämä johtuu siitä, että palkkio kuuluu säädösten mukaan tilalle, jonne nauta viimeiseksi päätyy. Nämä tiedot varmistuvat vasta ensi vuoden puolella.

    ”Riski voidaan kuitenkin ottaa”, Kurvinen totesi lokakuussa.

    Lisää aiheesta
    • Lypsylehmäpalkkiosta ja nautapalkkiosta maksettaisiin lausuntokierrokselle lähetettävän asetusluonnoksen mukaan noin 40 prosenttia 80 miljoonan euron kokonaissummasta.

      Maatalouspolitiikka | Kurvinen lupaa: ”Osa nautapalkkiosta ja lypsylehmäpalkkiosta voitaneen maksaa tämän vuoden puolella”

    • EU-komission suunnittelema eläinpalkkiouudistus huolestuttaa suomalaisia kotieläintuottajia.

      MTK vaatii eläinpalkkiouudistukseen aikalisää – "Räikein viljelijöiden kaltoinkohtelu Suomen EU-jäsenyyden aikana"

    • "Tuottajilla ei ole ollut halutessaan mahdollisuutta tehdä tuotannollisia muutoksia", Susanna Valtonen toteaa.

      Emolehmätilallinen: "Uusi eläinpalkkiojärjestelmä on viljelijöille kohtuuton ilman siirtymäaikaa"

    • Jatkossa eläimen on oltava rekisteröitynä palkkiota hakevalle tilalle helmikuun viimeisenä päivänä, jotta eläimestä voidaan maksaa tukivuodelta tuotantosidonnaista eläinpalkkiota. Kuvituskuva.

      Ratkaisu eläinpalkkioehtojen muutoksista venyy viime hetkiin – viljelijöiden kannalta pahin vaihtoehto on edelleen todennäköinen

    Artikkelin aiheet
    eläinpalkkiot
    Maa- ja metsätalousministeriö
    maataloustuet
    Antti Kurvinen
    nautapalkkiot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen