
Eläintensuojelurikoksista tuomittujen vankeusrangaistusten osuus on kaksinkertaistunut vuosina 2011–2016, osoittaa tuore tutkimus. Itä-Suomen yliopiston julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan myös, että muutamissa tapauksissa eläinsuojelurikoksista on tuomittu myös ehdotonta vankeutta.
Yliopistonlehtori Tarja Koskelan tekemässä tutkimuksessa selvitettiin eläinsuojelurikosten oikeuskäytäntöjä vuoden 2011 rikoslain muutoksen jälkeen. Tuolloin rikoslakiin lisättiin eläinsuojelurikoksen törkeä tekomuoto.
Merkittävin muutos oli tuomittujen vankeusrangaistusten määrän kasvu. Ennen vuotta 2011 eläinsuojelurikoksista 90 prosentissa tuomittiin sakkorangaistus. Uudemmassa aineistossa sakkorangaistuksen osuus oli enää 80 prosenttia.
Myös päiväsakkojen määrä oli kasvanut keskimäärin 39 päiväsakosta 43 päiväsakkoon.
Vuonna 2011 myös eläintenpitokieltosäännökset muuttuivat rikoslaissa. Eläintenpitokielto on eläinten suojaksi määrättävä turvaamistoimi, eikä rangaistus.
Koskelan tutkimus osoitti, että tuomioistuimet olivat määränneet eläintenpitokieltoja aiempaa enemmän vuoden 2011 muutoksen jälkeen. Kiellot olivat olleet myös aikaisempaa useammin kaikkiin eläinlajeihin kohdistuvia.
Eläinten suojelun kannalta muutosta voidaan pitää hyvänä, sillä Koskelan mukaan ei voida olettaa, että esimerkiksi nautojaan huonosti kohdellut kohtelisi muita eläimiään paremmin.
Koskela esittää, että olisi syytä arvioida, pitäisikö eläintenpitokielto tulevaisuudessa määrätä aina yleisenä eläinsuojelurikoksen yhteydessä.
Tällöin harkittavaksi tulisi ainoastaan eläintenpitokiellon pituus.