• Sikarutto leviää yhä Baltiassa

    Maatalous
    28.10.201515:00
    Maija Ala-Siurua

    Afrikkalainen sikarutto (ASF) ei näytä laantumisen merkkejä Baltiassa. Eläinten terveys ETT ry:n mukaan uusia tapauksia on aikavälillä 9.–17.10. todettu 67, kaikki villisioissa.

    Pahin tilanne on Virossa, jossa ruttoon kuolleita villisikoja on löydetty 42 eri puolilta maata.

    Latviassa ASF-virusta on todettu 19 villisiassa, joista kuusi löytyi kuolleena ja 13 tapettiin. Liettua kertoo hävittäneensä kuusi taudin tartuttamaa villisikaa.

    Ukraina on viime viikolla raportoinut yhdestä ruttoon kuolleesta tuotantosiasta. Puolassa uusia tapauksia ei ole ilmennyt.

    ETT varoittaa Baltiaan suuntautuvien metsästysretkien olevan suuri riski ASF-viruksen leviämiselle Suomeen.

    Suomen viranomaiset harjoittelevat tällä viikolla afrikkalaisen sikaruton maahantulon varalta Itä-Suomessa, missä Venäjältä vaeltavat villisiat ovat suuri tautiriski.

    Villi Itä nimen saanut harjoitus on virtuaalinen eikä käsitä toimia esimerkiksi sikatilalla tai teurastamossa. Tositoimia ajatellen on laadittu kertomus, jonka yksityiskohdat kerrotaan vasta harjoituksen alkaessa keskiviikkona.

    Harjoitukseen osallistuvat läänineläinlääkärit sekä tautitapausten torjuntaan koulutetut paikalliset valmiuseläinlääkärit Itä-Suomen aluehallintovirastosta.

    Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ohjaa ja valvoo harjoitusta.

    Viranomaiset ovat järjestäneet useita alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä valmiusharjoituksia afrikkalaisen sikaruton varalta vuodesta 2011. Itä-Suomen alueella harjoitus on ensimmäinen.

    Maija Ala-Siurua

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    villisiat
    Baltia
    valmiusharjoitus
    elintarviketurvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle