• Sipilä: Ei ole varmaa, hyväksyykö Suomi Kreikka-sovun

    Huippukokous Kreikan pitämisestä eurossa päättyi sopuun. Uudistukset on hyväksyttävä Kreikan parlamentissa.
    Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä jatkaa hallitusneuvotteluita kahden porvaripuolueen kanssa huomenna perjantaina.
    Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä jatkaa hallitusneuvotteluita kahden porvaripuolueen kanssa huomenna perjantaina. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    13.7.201513:25
    Aimo Vainio

    BRYSSEL (MT)

    Euromaiden pääministerit ovat juuri hyväksyneet suunnitelman, jolla Kreikan rahoittamista jatketaan ja jolla maa pidetään eurossa mukana.

    Kreikka saa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan 82–86 miljardia euroa lainaa.

    Laina jaetaan kolmelle vuodelle.

    Suomen hallitus tutkii nyt tarkasti, voidaanko ohjelma hyväksyä.

    "Ei ole varmaa vielä, hyväksyykö Suomen hallitus lainaneuvottelut, vaikka Kreikka toteuttaisi kaikki vaaditut toimet", Sipilä sanoo.

    Suomi veti neuvotteluissa Saksaa tiukempaa linjaa.

    Lauantaina Suomi sai linjastaan tiukan kritiikkiryöpyn Kreikasta Twitterissä.

    Yksi viikonlopun ehdotuksista oli, että Kreikka erotettaisiin väliaikaisesti eurosta. Se vaihtoehto kuitenkin tyrmättiin viime yön aikana.

    Lainan ehtoina on useita talouden rakenteen muutoksia, jotka vaativat muutoksia Kreikan lakeihin.

    Kreikalle esimerkiksi perustetaan 50 miljardin euron yksityistämisrahasto.

    Lainoitus tulee Eroopan vakausmekanismin kautta, joten Suomelle ei tule uusia vastuita.

    Euromaiden valtiovarainministerit kokoontuvat tänään iltapäivällä. Heidän olisi sovittava lyhyen ajan ratkaisuista. Siitä, miten Kreikka selviää tästä päivästä eteenpäin kunnes lainaohjelma vaikuttaa.

    Kreikan pankit tarvitsevat rahoitusta välittömästi, sillä niiden rahat ovat lopussa.

    Kreikan parlamentin on hyväksyttävä ehdotukset. Aikaa sille on kolme vuorokautta. Euroryhmän puheenjohtaja Jeoren Dijsselbloemin mukaan lopullisia päätöksiä jatkosta pitäisi olla viikon lopulla.

    Sitten alkavat neuvottelut sovun yksityiskohdista ja käytännön toteuttamisesta.

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    kreikan velkakriisi
    euromaiden huippukokous
    euroalue
    talousneuvottelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle