• HK Foods omistaa Kurikassa onnettomuuteen joutuneet siat

    Onnettomuuspaikalla hätäteurastetut eläimet eivät kelpaa elintarvikekäyttöön.
    Kurikan onnettomuudessa oli mukana noin 350 sikaa. Kuvituskuva.
    Kurikan onnettomuudessa oli mukana noin 350 sikaa. Kuvituskuva.  Kuva: Anne Anttila
    Maatalous|Lihantuotanto
    10.11.202515:15
    Maija Ala-Siurua

    Yle uutisoi sunnuntaina 9. marraskuuta onnettomuudesta, jossa Kurikan Jalasjärvellä sikoja kuljettanut rekka suistui tieltä.

    Siat kuuluvat HK Foodsille, jolle eläinten omistus siirtyi, kun ne oli lastattu eläinkuljetusautoon, kertoo HK Foodsin tilaus-toimitusketjun johtaja Janne Leppänen.

    ”Kyseessä oli HK Foodsin sopimuskuljetusyrittäjän eläinkuljetusauto, joka oli matkalla yhtiön Forssan yksikköön. Sopimuskuljetusyrittäjän vakuutus korvaa onnettomuudessa menetetyt eläimet.”

    Ylen mukaan poliisi ampui loukkaantuneita sikoja paikan päällä. Paikalla oli myös kaksi eläinlääkäriä.

    Muutama kymmenen sikaa jouduttiin lopettamaan paikan päällä eläinsuojelullisista syistä, Kurikan eläinlääkäri Eve Ala-Kurikka kertoi Ylelle.

    Kaikkiaan rekassa oli noin 350 sikaa. Eläinlääkärin mukaan sioilla oli enimmäkseen luunmurtumia. Muutama sika kuoli suoraan onnettomuudessa, Yle kertoi.

    ”Iso kiitos paikalla olleille viranomaisille ja paikallisille metsästäjille sekä muille auttajille.”

    Janne Leppänen

    ”Onnettomuuspaikalla hätäteurastetut eläimet eivät kelpaa elintarvikekäyttöön, ja ne on toimitettu asianmukaiseen käsittelyyn Honkajoelle suoraan onnettomuuspaikalta”, Leppänen kertoo.

    ”Iso kiitos paikalla olleille viranomaisille ja paikallisille metsästäjille sekä muille auttajille onnettomuustilanteen asianmukaisesta hoidosta tien päällä.”

    Teuraskuljetuksessa olevat eläimet kuuluvat yleensä joko maatilan eläinvakuutuksen tai kuljetusyrityksen kuljetusvakuutuksen piiriin.

    Yleensä kuljetusvakuutus kattaa vain sellaiset vahingot, jotka ovat selvästi kuljetusliikkeen vastuulla kuten tapaturmat, ja onnettomuudet.

    Yle: Satoja sikoja kuljettanut rekka suistui tieltä Kurikassa – metsästysporukka keskeytti jahdin ja tuli apuun

    Lisää aiheesta
    • Onnettomuus tapahtui Kurikan Jalasjärvellä valtatie 3:lla.

      Liikenne | Yle: Paikalliset metsästäjät riensivät apuun, kun eläinkuljetusauto kaatui Kurikassa

    • Eläimiä on kuollut ja loukkaantunut rekan ulosajossa Kurikassa, ja poliisi on joutunut lopettamaan sikoja paikan päällä. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Liikenne | Rekka suistui tieltä Kurikassa − kyydissä yli 300 sikaa

    • Lietekuilun ritilän pettäminen aiheutti sikojen putoamisen kuiluun. Kuvan sikala ei liity juttuun.

      Maatalous | Ilkka-Pohjalainen: Viisi sikaa selvisi lietekuilusta omistajan ja pelastuslaitoksen yhteisponnistuksella

    Artikkelin aiheet
    hätäteurastus
    sika
    Onnettomuudet
    Liikenneonnettomuudet
    Eläinten kuolema
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys