• Tositilanteessa synnytys tienposkessa ei naurata

    Kätilöliitto osoitti perjantaina mieltään synnytysosastojen lakkauttamista vastaan ja perusti synnytyspisteitä teiden varsille ja huoltoasemille.
    Kuva: Antti Raatikainen
    Maatalous
    10.10.201417:34
    MT toimitus

    TERVOLA (MT)

    ”Matkasynnytykset voi hoitaa tässä!” huutaa kyltti peräkärryn kuvulla.

    Taivas vihmoo räntää, ja synnytyslaitokselle Kemiin on Tervolan Suukoskelta vielä 70 kilometrin matka.

    Uuden päivystysasetuksen vaatimusten perusteella synnytystoiminta on uhan alla Kemissä, Salossa, Porvoossa, Lohjalla, Oulaisissa sekä Mikkelissä ja Savonlinnassa.

    Jos Kemin synnytysosasto lakkautetaan, tervolalainen lähtee synnyttämään joko Rovaniemelle tai Ouluun.

    ”Jos odottava äiti sanoo, että ’nyt se tulee’, häntä on syytä uskoa”, kätilö Riija Kemppainen sanoo. Silloin syntymä voi tapahtua vaikka pellolla maantien varressa, jossa Kemppainen piti perjantaina leikkimielistä synnytyspistettä osana Kätilöliiton mielenosoitusta.

    Tositilanteessa leikki olisi kuitenkin kaukana. Jos kätilönä on ensihoitaja, taksikuski tai oma puoliso, synnytysten turvallisuudesta ei ole takeita. Kätilöliitto halusi pop up -synnytystempauksellaan osoittaa huolensa matkasynnytysten lisääntymisestä.

    ”Vauvalla on kuusinkertainen riski kuolla synnytyksessä, jos se tapahtuu sairaalan ulkopuolella”, Kätilöliiton puheenjohtaja Terhi Virtanen kertoo.

    Virtasen mukaan mikään tutkimustieto ei osoita, etteikö pienet, alle tuhat synnytystä vuodessa hoitavat sairaalat, pystyisi hoitamaan synnytyksiä turvallisesti.

    Hänen mielestään kätilöiden ammattitaitoa aliarvioidaan, kun sairaaloilta vaaditaan ympärivuorokautista lastenlääkäripäivystystä.

    ”Riskisynnyttäjät hoidetaan jo nyt keskussairaaloissa. Synnytyksiä ei kannata turhaan medikalisoida.”

    Suomessa syntyi viime vuonna noin 58 000 lasta. Näistä matkalla tai suunnittelemattomasti sairaalan ulkopuolella syntyi noin 150.

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietojen mukaan matkasynnytysten määrä on kasvanut 2000-luvulla. Samaan aikaan synnytyssairaaloiden verkko on harventunut.

    Artikkelin aiheet
    Kätilöliitto
    mielenosoitus
    synnytysosastojen lakkauttaminen
    matkasynnytys
    Tervola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle