• Joka kolmas USA:n siipikarjasta pääsi hengestään

    Yhdysvaltoja riepotellut lintuinfluenssaepidemia on tullut maksamaan siipikarjasektorille jopa miljardi dollaria.
    Suomalais-hollantilaisin voimin tuodaan uutta potkua kotimaiseen broilerintuotantoon.
    Suomalais-hollantilaisin voimin tuodaan uutta potkua kotimaiseen broilerintuotantoon. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    6.10.201520:57
    Juhani Reku

    Yhdysvaltain siipikarja-ala tiukentaa eläintauteihin varautumistaan maassa vellovan lintuinfluenssaepidemian vuoksi, kertoo World Poultry -verkkolehti. Viranomaiset ovat todenneet epidemian olevan maan historian pahin eläintautiesiintymä.

    Yhdysvaltalaisen munantuottajien yhteenliittymän, United Egg Producersin pääjohtajan Chad Gregoryn mukaan Yhdysvaltain maatalousministeriön (Usda) luotsaama bioturvahanke perustuu tilojen omavalvontaan sekä niihin johtopäätöksiin, joita on jo tehty tuhoisan epidemian perusteella.

    Gregoryn mukaan tuottajat ovat olleet järkyttyneitä siitä, miten virus pääsi leviämään maan siipikarjatiloille.

    "Ajattelimme bioturvan olevan hyvällä tasolla, ja se olikin, mutta ei siitä huolimatta riittävällä."

    Epidemian takia Yhdysvaltain siipikarjasta peräti kolmannes jouduttiin lopettamaan. Tuotannon romahduksen vuoksi maahan on tuotu jopa 300 miljoonaa munaa, erityisesti Mexicosta ja EU:sta.

    Usdan laskelmien mukaan epidemia tuli maksamaan noin 1 000 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli 940 miljoonaa euroa. Kustannuksia tuli muun muassa lintujen hävittämisestä polttamalla, kompostoimalla sekä hautaamalla. Työlästä ja aikaa vievää oli myös tuotantotilojen desinfiointi.

    Lue World Poultryn juttu aiheesta.

    Artikkelin aiheet
    lintuinfluenssa
    siipikarja
    bioturva
    Yhdysvallat
    eläinterveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle