• ”Muistakaa hankkia jouluksi kotimaista ruokaa”

    Maaseutunuorten joulutulet leimahtivat tien vierustoilla eilen maanantaina illansuussa. Isossakyrössä nuoret ovat tyytyväisiä teemavuoteensa. Maatalouden toimintaedellytykset ovat kuitenkin tiukoilla, ja hankala taloustilanne herättää huolta tulevasta.
    Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    23.12.201415:09
    MT toimitus

    ISOKYRÖ (MT)

    Maaseutunuorten joulutulet ovat palaneet Leena ja Tommi Laineen pellolla Isonkyrön Hevonkoskella jo parin vuosikymmenen ajan.

    ”Itse olen jo yli-ikäistynyt maaseutunuorista, mutta tästä on tullut perinne”, Leena Laine kertoo.

    Laineen lypsykarjatilalla vietetään joulua rauhallisin mielin, vaikka markkinatilanne on epävakaa.

    ”Sellaiset viljelijät, jotka ovat juuri tehneet rajuja investointeja tuotannon laajentamiseen, ovat vaikeuksissa niin maitopuolella kuin muillakin sektoreilla”, Laine sanoo.

    ”Sikapuolella omaa tuotosta on jatkuvasti tehostettava taloudellisesti, jotta työ kannattaa. Ilmeisesti maitosektori on kääntymässä samaan suuntaan”, isokyröläinen maaseutunuori ja tuleva sianlihantuottaja Antti Hyppönen toteaa.

    Leena Laine toivoo, että kuluttajat suosisivat kotimaisia elintarvikkeita.

    ”Elämä on valintoja. Kun on kotimainen vaihtoehto, sitä kannattaisi ehdottomasti ostaa.”

    Isonkyrön maaseutunuorten puheenjohtaja Juha Annala kehottaa suomalaisia ostamaan joulupöytään kotimaisia elintarvikkeita.

    ”Hyvää joulua kaikille, muistakaa hankkia laadukasta kotimaista ruokaa.”

    Paikalliset maaseutunuoret ovat olleet tyytyväisiä kuluneeseen intohimon teemavuoteen.

    ”Toiminta on ollut mukavan aktiivista ja monipuolista. Maaseutunuorten kesäkissa-traktorikampanja onnistui hyvin”, Jaakko Karhu kehuu.

    Artikkelin aiheet
    maaseutunuoret
    Isokyrö
    kotimainen ruoka
    maatalous
    joulunperinteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle