• Tulipalon syttymiseen kuivurilla kannattaa varautua

    Kun tilan kuivuri palaa, vahingot ovat taloudellisesti usein isot. Kuivuripalon sammuttaminen on pelastuslaitoksen näkökulmasta hankalaa. Siksi ennaltaehkäisy on erityisen tärkeää. Palon syttymiseenkin kannattaa varautua.
    Kymenlaakson pelastuslaitoksen Karhulan paloaseman asemamestari Arto Pirinen yksiköineen tutkailee Olli Marttilan kuivurin uunihuonetta.
    Kymenlaakson pelastuslaitoksen Karhulan paloaseman asemamestari Arto Pirinen yksiköineen tutkailee Olli Marttilan kuivurin uunihuonetta. Kuva: Marja Seppälä
    Maatalous|Maatalouskoneet
    15.9.202208:00
    Piia Lehojärvi
    Kotka

    Elokuun loppupuolella Kotkassa sijaitsevan Virsumäen tilan kuivurin pihaan kaartoi kaksi autollista palomiehiä. Pillit päällä ei onneksi tarvinnut tulla, sillä kyseessä on vuosikellon mukainen viikkokoulutus. Kymenlaakson Pelastuslaitoksen Kotkan yksiköt tutustuivat maatilan elämään ja erityisesti viljankuivaamon rakenteeseen.

    ”Perehdytyksessä käymme läpi kuivaamon toimintaperiaatteen ja rakenteen. Käymme läpi mahdollisia vaaratilanteita, joita kuivaamolla voi eteen tulla”, pohjustaa tilan isäntä Olli Marttila.

    Marttilalle perehdytys sattui sopivaan aikaan. Omat puinnit eivät vielä ole alkaneet. Kun päivystävä palomestari soitti tiedustellen halukkuutta esitellä kuivuria, Marttila lupautui siltä seisomalta. Aihe on tärkeä.

    ”Tämä liittyy vahvasti tähän vuoteen ja maatilojen varautumiseen. Osalle palomiehistä kuivuri on uusi tuttavuus”, Marttila huomauttaa.

    Marttilan kuivurin seinät ovat 50–60-luvulta ja koneisto on ehditty uusia 4–5 kertaa, viimeksi vuonna 2002. Lämmönlähteenä toimii perinteinen öljyuuni.

    Hallitusohjelma ja maatalouden investointitukiratkaisut ohjaavat jatkossa yhä enemmän siihen, että kuivurin lämmönlähteitä korvataan biouuneilla, Marttila tietää.

    ”Palokunnan näkökulmasta se tuo uuden elementin. Vaikka tekniikka ja turvallisuus on kehittynyt, biouuneissa on palon mahdollisuus. Se on teknisesti monimutkaisempi kuin öljyuuni. Kun öljyuunin sammuttaa, liekki sammuu ja jäähtyminen alkaa heti, toisin kuin biouuneissa.”

    Lisää aiheesta
    • Puhdas, ehjä, huollettu ja tarkastettu kuivuri toimii turvallisimmin ja taloudellisimmin.

      Maatalouskoneet | Kuivuripaloja syttyy parikymmentä joka vuosi – tiedätkö yleisimmät vaaranpaikat?

    Yksi mahdollinen palon syttymissyy on lämminilmakanavaan joutuneet viljat. Erityisesti herne ja härkäpapu saattavat pomppia kanavassa kuin pingispallo, Marttila kuvailee.

    ”Jos uunihuone on fyysisesti alempana kuin kuivauskoneista, saattavat jyvät pomppia ilmakanavaa pitkin kohti uunin lämmönvaihdinta ja hiiltyä siellä. Ilmavirran mukana hiiltyneet jyvät saattavat päätyä takaisin kuivauskoneistoon.”

    Ongelmaa pyritään hillitsemään portailla ja viljataskuilla, mutta aina ne eivät auta.

    ”Ilmakennon puhdistus on erittäin tärkeää. Huolehdittava kohde on lisäksi uunin imuilman aukko. Se on pidettävä puhtaana ja tarkkailtava pakkasöinä sen jäätymistä”, Marttila muistuttaa.

    Olli Marttila näyttää valoa. Viljan kytöpalon sammuttaminen puhutti. Suoraan kuivuriin vettä ei voi ajaa, sillä silloin viljamassa jämähtää.
    Olli Marttila näyttää valoa. Viljan kytöpalon sammuttaminen puhutti. Suoraan kuivuriin vettä ei voi ajaa, sillä silloin viljamassa jämähtää. Kuva: Marja Seppälä

    Toinen syy voi olla hihnat ja laakerit. Laakerit voivat ylikuumentua esimerkiksi elevaattorissa. Elevaattorin yläpäässä sijaitsevat hihnapyörä ja kiilahihna voivat kuumentuessaan yhdessä viljapölyn kanssa aiheuttaa jopa pölyräjähdyksen.

    Virsumäen tilalla kuivuri imuroidaan kauttaaltaan kaksi kertaa vuodessa, millä saadaan vähennettyä pölyräjähdyksen riskiä. Puhdistuksen yhteydessä käydään sähkökaapelit läpi.

    ”Jyrsijöitä on aina. Jos rotta nakertaa johdon rikki, siinä on sähköpalon riski”, Marttila toteaa.

    Oman haasteensa kuivuripalon sammuttamiseen tuo kuivaamon rakenteen lisäksi sen sisällä oleva viljamassa, Karhulan paloaseman asemamestari Arto Pirinen kertoo.

    ”Pääperiaate on, että vilja ajetaan omia kuljettimia pitkin kuivurista ulos ja kytö sammutetaan ulkona”, hän selittää. Jos sähköt ovat jo menneet pyritään vilja saamaan ulos vaikkapa imuautolla.

    Kuivurirakennuksessa saatetaan myös säilyttää esimerkiksi lannoitesäkkejä.

    ”Palotilanteessa ne eivät pala, mutta yli 200 asteessa ne saattavat aiheuttaa myrkyllisiä kaasuja. Se on työturvallisuusriski paloa sammuttamassa oleville”, Marttila toteaa.

    Arto Pirinen ja Kalle Koskela tutkailevat elevaattorin pyörimisvahtia.
    Arto Pirinen ja Kalle Koskela tutkailevat elevaattorin pyörimisvahtia. Kuva: Marja Seppälä

    Kuivureihin liittyy palojen lisäksi muita riskejä, joita pelastuslaitos saattaa työssään kohdata.

    ”Tuttavan kuivurilla oli käynyt niin, että elevaattori oli mennyt jumiin. Kaveri antoi käsillä vauhtia hihnapyörälle ja alakerrassa sähkötaululla toinen kaveri oli painamassa elevaattoria päälle. Siellä oli sitten sormet hihnapyörän välissä”, Marttila sanoo, mutta huomauttaa, että uudet kuivurit ovat hieman käyttäjäystävällisempiä, sillä kiilahihnoja ei juuri ole.

    Öljyntorjuntatehtäviin saattaa joutua, jos kuivurilla oleva öljysäiliö on päässyt vuotamaan.

    ”Tehtävän johtamista helpottaa, kun tietää esimerkiksi alkusammuttimien ja lannoitteiden sijainnin.” Arto Pirinen

    Palomiesten perehdyttäminen on herättänyt Marttilaa miettimään varautumista ja turvallisuutta entistä tarkemmin.

    ”Tässä on viikon aikana tullut puolin ja toisin hyviä kehitysideoita.”

    Asemamestari Pirinen toivoisi selkeää karttaa alueesta.

    ”Tehtävän johtamista helpottaa, kun tietää esimerkiksi alkusammuttimien ja lannoitteiden sijainnin.”

    Kyltitys ja ohjeistus kohteeseen olisi paikallaan. Kuivurille ei välttämättä aina ole tarkkaa osoitetta.

    ”Hyvä ehdotus oli asentaa kuivurin läheisyyteen yhteystietokyltti. Jos joku ulkopuolinen hälyttää paikalle apua, siitä hän osaisi soittaa tilan väelle, joka on perehtynyt kuivurin käyttöön”, Marttila sanoo.

    Ulkopuolisia varten merkit ja tarrat alkusammuttimien sijainnista olisivat myös tarpeen, Pirinen muistuttaa.

    ”Sammuttimia ei koskaan voi olla liikaa.”

    Olli Marttila selittää kuivurin rakenteesta. Paikalla kouluttautumassa Karhulan ja Kotkansaaren paloasemien palomiehet. Suurin osa ei ollut koskaan käynyt kuivurissa.
    Olli Marttila selittää kuivurin rakenteesta. Paikalla kouluttautumassa Karhulan ja Kotkansaaren paloasemien palomiehet. Suurin osa ei ollut koskaan käynyt kuivurissa. Kuva: Marja Seppälä
    Lisää aiheesta
    • Laitialan kartanon kuivurin yhteyteen rakennettiin viime kesänä kaksi 1 422 kuution Iso-Antti-viljasiiloa. Siilot on varustettu tuuletuslattialla ja automaattisella lämpötilamittauksella.

      Maatalouskoneet | Isolla siilolla joustoa viljan myyntiin

    Artikkelin aiheet
    kuivuripalo
    maatilaturvallisuus
    pelastuslaitos
    paloturvallisuus
    Virsumäen tila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta