• Suomessa oli viime vuonna 55 500 maatalous- ja puutarhayritystä

    Maatalouden tilastointi uudistuu. Uudistettu rekisteri noudattaa EU:n maatilan määritelmää, jossa puutarhatuotanto on osa maataloutta.
    Kasvihuone keinovalo Tomaatti Hämeen ammattikorkeakoulu Lepaa
    Kasvihuone keinovalo Tomaatti Hämeen ammattikorkeakoulu Lepaa Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    17.2.201416:00
    MT toimitus

    Uuden maatalous- ja puutarhayritysten rakennetilaston mukaan Suomessa oli viime vuonna 54 482 maatalous- ja puutarhayritystä. Maatalousmaata oli käytössä noin 2,3 miljoonaa hehtaaria.

    Tiloilla oli maatalousmaata keskimäärin 41,5 hehtaaria. Viljelijät olivat keski-iältään noin 51-vuotiaita.

    Uuden rekisterin mukaisia määritelmiä käyttäen tiloja on 1 400 vähemmän kuin vuonna 2012

    Tike (maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) on uudistanut maatilojen tilastointia yhdistämällä maatila- ja puutarhayritysrekisterin. Tiken mukaan näin saadaan entistä selkeämpi kokonaisuus, sillä aikaisemmin osa tiloista on kuulunut molempiin rekistereihin.

    ”Olemme aikaisemmin toimittaneet Eurostatille eri tilalukumäärät kuin mitä olemme Suomessa julkaisseet”, kertoo aktuaari Jaana Kyyrä . ”Tästä on koitunut lisätyötä ja epäselvyyksiä. Erot tilamäärissä eivät ole olleet kovin suuria.”

    Aktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen tarkentaa, että pelkkää kasvihuonetuotantoa harjoittavat tilat eivät ole kuuluneet maatilarekisteriin.

    Uuteen rekisteriin tilastoidaan maatalous- ja puutarhayritykset, joiden taloudellinen tuotos on vuodessa vähintään 2 000 euroa. Tike perustelee aikaisempaa korkeampaa alarajaa sillä, että tilastokyselyiden kohdistaminen kaikkein pienimmille tiloille ei ole tarkoituksenmukaista.

    Uuden rajan alapuolelle jää noin 4 200 aikaisemmin rekistereissä mukana ollutta tilaa. Tiken mukaan alarajan muutos vaikuttaa vain vähän pinta-aloihin ja tuotantomääriin.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    puutarhatalous
    tilastointi
    Tike
    maatila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle