• Turvepula kiusaa kauppapuutarhoja

    Kasvuturve on vähissä, koska sateinen kesä vaikeutti nostoa. Edelliskesän sateiden takia ylivuotisiakaan varastoja ei ole.
    Kuva: MT:n arkisto
    Maatalous
    30.11.201212:16
    MT toimitus

    Vaje aiheuttaa ongelmia ammattitarhoille ja erityisesti niille tuottajille, jotka eivät tilanneet kasvuturvetta ajoissa.

    Bioenergia ry:n arvion mukaan turpeita tuotettiin kasvualustaksi noin 550 000 kuutiota. Määrä on vain kolmannes tavoitteesta.

    Biolan Oy pystyi Suomessa nostamaan omilta soiltaan vain 60 prosenttia tavoitteesta, kertoo toimitusjohtaja Esa Mäki .

    Hän vakuuttaa, että pitkäaikaiset asiakassuhteet yritetään hoitaa, mutta helmi–toukokuussa joudutaan osalle kasvualustoja haikailevista myymään eioota.

    Vapo Oy on viime vuosina toimittanut Suomeen kasvuturvetta 600 000 kuutiota. Viime kesänä yhtiö sai nostettua noin 70 prosenttia tavoitemäärästä, 314 000 kuutiota.

    Pelkästään Suomen tuotantoon nojautuen Vapo ei pysty ottamaan uusia ammatikseen viljeleviä asiakkaita, kertoo konsernin johtaja Ahti Martikainen .

    Artikkelin aiheet
    turvepula
    kasvuturve
    kauppapuutarhat
    Biolan Oy
    Vapo Oy
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle