• Tuottajaorganisaatio kaipaa lisää lampureita mukaan: "Hyvien sopimusten saamiseksi tarvittaisiin selvästi enemmän volyymia"

    Pohjanmaan lammasosuuskunnan kautta myytiin viime vuonna noin 4 000 teurasta.
    Tuottajaorganisaatioista odotetaan helpotusta kotimaisen lampaanlihan hankalaan markkinatilanteeseen.
    Tuottajaorganisaatioista odotetaan helpotusta kotimaisen lampaanlihan hankalaan markkinatilanteeseen. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    8.1.202011:45
    Terhi Torikka

    Pohjanmaan lammasosuuskunta perusti tuottajaorganisaation alan markkinatilanteen helpottamiseksi viime vuonna. Uutta toimijaa odotettiin alalle kovasti, mutta jäsenryntäystä ei ainakaan vielä ole näkynyt, harmittelee toimitusjohtaja Hannele Ulvo.

    Viime vuonna organisaation kautta markkinoille tuli noin 4 000 teurasta, mikä tarkoittaa noin 80 000 lihakiloa. Se on noin viisi prosenttia suomalaisen lampaanlihan koko tuotannosta.

    "Hyvien sopimusten saamiseksi tarvittaisiin selvästi enemmän volyymia", Ulvo toteaa.

    Ulvo uskoo, että syy jäsenhakemusten niukkuuteen on osaksi se, että tuottajaorganisaatio tunnetaan vielä huonosti. Kaupat ja tukut eivät oikein tiedä, mistä on kyse, ja lampurienkin joukossa saattaa elää väärinkäsityksiä.

    "Lupa sopia hinnoista jäsentilojen kesken on huikea mahdollisuus, mutta kaikki eivät ole sitä vielä huomanneet", Ulvo pohtii.

    Yksi hankaloittava tekijä voi olla organisaation nimi. "Meidät mielletään paikalliseksi toimijaksi, vaikka toimialue on koko maa, ja jäseniä on Vaasan korkeudella länsirajalta itärajalle asti. Nimenvaihtoakin on pohdittu."

    Pohjanmaan lammasosuuskunta tekee parhaillaan yhteistyötä neljän eri teurastamon kanssa, ja työ on sujunut hyvin. Ulvo hoitaa käytännössä yhteydenpidon tiloille ja teurastamoihin.

    Jäsenet saavat halutessaan myydä kymmenesosan tuotannosta ohi organisaation. "Emme halunneet tehdä säännöistä liian tiukkoja."

    Lammasketjun markkinaongelmat ovat jatkuneet jo pitkään. Kuluttajat kaipaavat kotimaista karitsaa kauppoihin, mutta siitä huolimatta liha ei tahdo liikkua ketjussa sujuvasti muulloin kuin pääsiäissesongissa. Tuottajaorganisaatiosta toivottiin helpotusta tilanteeseen, mutta työ on vasta alussa.

    Alan toimijat kokoontuvat tammikuun lopulla yhdessä pohtimaan ratkaisuja tilanteeseen. Ulvo lähtee sinne toiveikkaana. "Mukaan on kutsuttu myös lihan jalostajia, ennen lampureilla ei ole ollut suoraa yhteyttä siihen puoleen."

    Pohjanmaan lammasosuuskunnan lisäksi alalla toimii Suomessa yksi muu tuottajaorganisaatio, Lounais-Suomen Lampurit ry. Siihen kuuluu isoja lammastiloja Turun ja Salon seudulta, ja organisaatio keskittyy liharotuisten luomulampaiden lihan tuottamiseen.

    Yhdistyksen puheenjohtajan Juha-Pekka Tähkämaan mukaan toimintaa kehitetään pikkuhiljaa. Tilat tekevät yhteistyötä, mutta suuria toimia ei toistaiseksi ole tuottajaorganisaation kautta tehty.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle