• Mansikat eivät ole ainoita, joiden sato uhkaa jäädä maahan – ilman avomaan kasviksia edessämme on ankea talvi

    Julkinen keskustelu puutarhapuolen työvoimapulasta on keskittynyt paljolti mansikkaan. Suuri riski liittyy myös avomaanvihanneksiin, juureksiin ja varhaisperunoihin. Kuka korjaa ne talteen?
    Kaalisatoa korjattiin talteen viime syksynä pohjanmaalaisella pellolla.
    Kaalisatoa korjattiin talteen viime syksynä pohjanmaalaisella pellolla. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    29.5.202013:50
    Maija Ala-Siurua

    Viljelijöille korjaamatta jäävät perunat, kaalit, herneet, porkkanat ja punajuuret tietävät suuria taloudellisia menetyksiä. Lisäksi ilman avomaan tuotteitta talven ruokavaliomme ei ole yhtä monipuolinen kuin yleensä, toteavat ProAgria, Puutarhaliitto ja Svenska lantbrukssällskapens förbund (SLF) yhteisessä tiedotteessaan.

    Tuonnilla pulaa ei pystytä paikkaamaan, koska kausityövoiman riittävyys vaivaa maa- ja puutarhatalousyrittäjiä kautta Euroopan, järjestöt muistuttavat.

    Viljelijät odottavat edelleen viranomaisten lopullisia päätöksiä sadonkorjuutyövoiman maahan pääsystä, järjestöt muistuttavat.

    Päätöksiä odottaessaan viljelijät ovat varautuneet työvoimapulaan muun muassa vähentämällä viljelypinta-alaa, jättämällä joitain aloja vähemmälle hoidolla ja turvautumalla lähipiirin apuun.

    Monet tilat ovat alkaneet tehdä aikaisempaa enemmän yhteistyö. Esimerkiksi työntekijöitä on siirtynyt kasvihuoneilta avomaanvihannestiloille, sanoo tiedotteessa ProAgria Keskusten Liiton toimitusjohtaja Harri Mäkivuokko.

    Järjestöt muistuttavat, että työntekijöiden osaaminen, sitoutuminen ja jaksaminen ovat avainasemassa kesän sadonkorjuun onnistumisessa.

    Tiloilla toimitaan koronasäädöksiä noudattaen sekä varmistetaan karanteenit ja työntekijöiden terveys. Lisäksi jokaisella työntekijällä on oikeus työterveyteen.

    Osa marjatiloista todennäköisesti lisää itsepoimintaa, mutta yrittäjille se tietää erityisjärjestelyitä, sanoo puolestaan puutarhatuotannon johtava asiantuntija Annika Wickström SLF:stä.

    Luonnonvarakeskus Luken tilastojen mukaan viime vuonna Suomessa oli noin 2 700 avomaanviljelyä harjoittavaa tilaa, joilla oli viljelyssä 19 600 hehtaaria. Marjatiloja oli puolestaan 1 650 tilaa, joilla oli tuotannossa yhteensä lähes 4 400 hehtaaria. Kasvihuonetuottajia oli noin 910

    Artikkelin aiheet
    työvoimapula
    avomaanviljely
    sadonkorjuu
    maatalous
    ProAgria
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle