• Eduskunnassa puidaan viljelijöiden lisätukea  –  satovahinkojen korvaamiseen tulossa 25 miljoonaa

    Vaikeuksiin joutuneita viljelijöitä on tarkoitus tukea myös muilla tavoin.
    MTK:n mukaan hankalien säiden takia 15–20 prosenttia viljasadosta jää tänä vuonna puimatta, mikä aiheuttaa vähintään 100 miljoonan euron tappiot viljelijöille.
    MTK:n mukaan hankalien säiden takia 15–20 prosenttia viljasadosta jää tänä vuonna puimatta, mikä aiheuttaa vähintään 100 miljoonan euron tappiot viljelijöille. Kuva: LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Maatalous
    24.10.201710:10
    STT

    Eduskunta keskustelee tänään lisätalousarviosta, jossa esitetään lisärahaa esimerkiksi maanviljelijöille. Sadonkorjuun vaikeuksista kärsiville viljelijöille esitetään 25 miljoonan euron tukea, josta uutta rahaa on hallituksen mukaan 15 miljoonaa euroa.

    "Se on ihan välttämätöntä, että tuollainen osio hallitukselta nyt irtosi tuohon erittäin tukalaan taloudelliseen tilanteeseen, joka tiloilla on. Pieneltä osin se helpottaa tilannetta, mutta ei korvaa koko vahinkoa", maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoi aiemmin.

    Viljelijöiden etujärjestö MTK on vaatinut satovahingoista kärsineille viljelijöille vieläkin enemmän tukea. MTK:n mukaan hankalien säiden takia 15–20 prosenttia viljasadosta jää tänä vuonna puimatta, mikä aiheuttaa vähintään 100 miljoonan euron tappiot viljelijöille.

    Vaikeuksiin joutuneita viljelijöitä on tarkoitus tukea myös muilla tavoin, esimerkiksi kohdistamalla lisämäärärahoja viljelijöiden jaksamiseen.

    Artikkelin aiheet
    viljelijät
    satovahingot
    maataloustuki
    Eduskunta
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle