

Kurikan Jurvassa, tarkemmin sanoen Tainuskylässä laiduntaa skotlantilaista alkuperää olevaa ylämaankarjaa.
Vuorusluoman tilalla ”karvalehmiä” on yhteensä noin 55 kappaletta, joista emoja on 15 yksilöä ja loput ovat sonneja, vasikoita sekä edellisvuodelta kasvamaan jätettyjä hiehoja.
”Tila oli ollut pitkään pelkkä kasvinviljelytila, minkä johdosta heräsi ajatus tuotannon monipuolistamisesta. Ensimmäiset eläimet saapuivat tilalle vuonna 2014 ja siitä saakka tuotantoa on kehitetty nykyiseen muotoonsa”, kertoo tilaa vuodesta 1986 isännöinyt Mika Tarkkanen.
”Heinän poikkeuksellinen kasvurytmi toi toki haastetta heinän korjuuseen, mutta laitumille se tuntuu sopivan oikein hyvin.” Sari Tarkkanen
Kasvukausi on ollut myös Vuorusluoman tilalla poikkeuksellinen ja töitä talven rehuvarastojen kartuttamiseen on saanut tehdä normaalia enemmän.
”Olemme yleensä korjanneet vain yhden nurmisadon, joka on riittänyt eläinten ruokintaan talven yli. Tänä vuonna ensimmäinen sato oli kuitenkin heikko, ja heinän normaalista poikkeavan kasvurytmin takia korjasimme myös toisen sadon, joten rehua pitäisi olla riittävästi talven varalle”, noin 30 hehtaarin alalla nurmea viljelevä isäntä kertoo.
Tilan pellot ovat luomussa ja laitumia eläinten käyttöön on varattuna noin 25 hehtaaria. Täysin nurmirehulla ruokittavat ylämaankarjanaudat kasvavat ympärivuotisesti ulkona, kesällä peltolaitumilla ja talvella tilan yhteydessä olevassa metsätarhassa.

”Heinän poikkeuksellinen kasvurytmi toi toki haastetta heinän korjuuseen, mutta laitumille se tuntuu sopivan oikein hyvin”, toteaa tilan emäntä Sari Tarkkanen.
Kuivina kesinä karjalla joudutaan aloittamaan lisäruokinta laitumelle jo varhain syksyllä, mutta tänä vuonna syksyä kohti kiihtynyt nurmien kasvurytmi on osoittautunut eläinten ruokintaa ja hoitoa helpottavaksi tekijäksi, tilalliset toteavat.
Loppusyksyksi tilalla toivotaan mahdollisimman poutaista säätä, jotta eläimiä voitaisiin pitää nurmilaitumilla mahdollisimman pitkään. Se helpottaa työmäärää ja pitää laitumet kunnossa, kun pellon pinta ei rikkoonnu.

Tavallisesta lihakarjasta poikkeava ylämaankarja luo haasteen lihan jatkomarkkinoinnissa, sillä lähialueella ei ole sellaisia pienteurastamoita, jotka ostaisivat karjan lihaa jatkojalostukseen.
”Alusta alkaen on ollut vahva tahtotila suoramyynnin toteuttamiseen, ja sen ohella myös kuluttajatyön tekemiseen”, Sari Tarkkanen sanoo.
Tilalla kasvatettu liha myydään itse suoraan kuluttajille tilamyymälästä tai Reko-rinkien kautta. Lisäksi lihaa menee ravintoloille sekä muutamalle jälleenmyyjälle.
”Toiminnan markkinointiin ja kuluttajatyöhön olemme luoneet nettisivut, joiden kautta ihmiset näkevät kulloinkin myynnissä olevat tuotteet”, Tarkkanen sanoo.