• Kotimaista salaattia uhkaa peltoon kyntäminen tuonnin takia – vastaava tilanne on jo varhaisperunalla

    MTK kehottaa kuluttajia vaatimaan kaupalta kotimaisia, tuoreita ja lähellä tuotettuja vihanneksia.
    Kuvituskuva ei liity tapaukseen.
    Kuvituskuva ei liity tapaukseen. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Kasvintuotanto
    17.6.202616:55
    Tuure Kiviranta

    Suomalainen varhaisvihannessato on parhaimmillaan, mutta kotimaista jäävuorisalaattia, kiinankaalia ja nippuporkkanaa uhkaa jäädä korjaamatta peltoon, kertoo tuottajajärjestö MTK.

    Syynä on järjestön mukaan kaupan hyllyssä olevat vastaavat tuontituotteet. MTK vaatii kauppaa nostamaan kotimaiset sesonkituotteet esille nyt.

    MTK:n tietoon on tullut tapauksia, joissa tuottajat harkitsevat sadon kyntämistä peltoon, koska ostajatahot jatkavat tuontituotteiden myyntiä kotimaisen sesongin käynnistyttyä, järjestön julkaisemassa tiedotteessa sanotaan.

    Vastaava tilanne koettiin jo kotimaisen varhaisperunan kanssa tänä keväänä.

    Tilanne on viljelijöille taloudellisesti vakava, MTK painottaa.

    ”Sadon eteen on tehty työtä, hankittu pakkausmateriaalit ja käytetty viljelypanoksia. Myyntitulot uhkaavat kuitenkin jäädä saamatta, jos tuoretta kotimaista tuotetta ei saada ajoissa liikkeelle.”

    MTK:n asiantuntija Mika Virtasen mukaan viivästykset ketjussa kertaantuvat nopeasti. Kun pellolta ei saada tavaraa normaalissa rytmissä, seuraavat erät menevät yli parhaasta käyttöhetkestään. Seurauksena on lisää hävikkiä, laaturiskejä ja painetta tuottajahintoihin.

    ”Monet viljelijät eivät uskalla kommentoida tilannetta omalla nimellään, sillä he pelkäävät ostajatahon kostotoimenpiteitä”, Virtanen sanoo.

    Ongelmaa kärjistävät MTK:n mukaan epätasaiset laatu- ja kokovaatimukset. Kotimaisilta tuotteilta edellytetään usein tarkkaa kokoluokkaa, kun taas tuontituotteet voivat olla huomattavasti suurempia.

    ”Kaupoissa on nähty ylikokoisia tuontijäävuorisalaatteja, jotka eivät käy kaupaksi, mutta vievät hyllytilaa tuoreelta kotimaiselta sadolta”, tiedotteessa sanotaan.

    "Kotimaisen ruuantuotannon kannattavuus edellyttää, että markkina toimii myös käytännössä. Jos sesongin tuore kotimainen tuote jää peltoon, koko ketjun toimintalogiikassa on korjattavaa”, sanoo MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.

    ”Tämä on ääriesimerkki siitä, miksi elintarvikemarkkinalakia uudistetaan heikomman osapuolen aseman turvaamiseksi.”

    Tilanne heijastuu tuottajajärjestön mukaan myös kuluttajaan. Huonosti liikkuva tuontituote luo mielikuvan tyhjästä kasvishyllystä, vaikka tuoretta kotimaista satoa olisi saatavilla läheltä.

    MTK kehottaa kuluttajia vaatimaan kaupalta kotimaisia, tuoreita ja lähellä tuotettuja vihanneksia.

    Lisää aiheesta
    • Kauppa | Video: Maataloustuottajalla meni kuppi nurin ruotsalaisista varhaisperunoista

      Tilaajalle
    • Hintaero suomalaisen ja ruotsalaisen varhaisperunan välillä voi olla kaupassa moninkertainen. ”Ihmiset toki katsovat mihin rahansa laittavat, mutta kotimaista ei aina edes oteta tarjolle”, sanoo varhaisperunatoimikunnan puheenjohtaja.

      Kasvintuotanto | ”Ruotsalainen peruna valtaa tiskit” – kotimainen varhaisperuna ajautui yllättävään ahdinkoon

    • ”Kotimaiselle varhaisperunalle on kysyntää ja haluamme sitä tarjota asiakkaillemme heti kun tarjontaa on”, sanoo Keskon osto- ja myyntipäällikkö <strong id="strong-369433a32a6f745faa50c028af95a259">Liisa Eronen</strong>.

      Kasvintuotanto | S-ryhmä selittää varhaisperunan ostoa Ruotsista: ”Kyse on kahdesta eri tuotteesta”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kotimainen tuotanto
    vihannestuotanto
    tuontituotteet
    MTK
    ruokamarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle