

Jos sydämestään on menettänyt palasen ayrshireille, Antinmäen tilalla voi helposti unohtua nojailemaan aitaan.
Vaikka monet isot navetat muuttuvat mustavalkoisiksi, täällä luotetaan yhä vakaasti ruskeavalkoiseen ay-karjaan. Sekakarjaan siirtyminen ei houkuta Katriina Leppää.
”Musta- ja ruskeavalkoisten nautojen kasvu, kehitys ja ruokintatarpeet ovat hieman erilaisia”, hän pohtii. ”Näen, että kummallekin ei voida luoda optimaalisia olosuhteita. Jompi kumpi kärsii kaikissa vaihtoehdoissa, siksi on pitäydytty yhdessä rodussa.”
Vaikka noin 70-päinen lypsykarja ei nykymittapuulla enää ihan suurimmasta päästä olekaan, navetan laajentamisen sijaan lisäarvoa pyritään hakemaan nykyisten seinien sisältä. ”Pitkäikäiset eläimet ovat ehdoton juttu”, Katriina jatkaa.
Jalostukseen panostaminen on polku sille, että näiden seinien sisältä saadaan lisää euroja, hän pohtii. Tila on Viking Geneticsin alkioiden vastaanottajakarja.
Suomalaisella ay-jalostuksella on yhä merkitystä maailmanlaajuisestikin.
”Purolan Orkko olisi pitänyt valita Etelä-Savon maakuntaeläimeksi. Se toi niin paljon vientituloja”, Jari Leppä muistelee Pieksämäellä asunutta, legendaarista sonnia.
”Laitumellelaskupäivää ei ole, koska nämä ovat aina pihalla jos haluavat”, hän jatkaa.
Kauniina kesäpäivänä laitumilla voi pariskunnan mukaan kuitenkin olla hiljaista: Navetassa tuuletus pelaa, rehu on pätkitty eivätkä pörriäiset kiusaa.
Lue lisää: