• FAO: Ruoka kallistuu, tuottajahinnat pysyvät vakaina

    Yhdysvaltojen säähuolet heiluttivat hintoja viljapörsseissä viime viikolla.
    Maissia riittää, ennustaa FAO.
    Maissia riittää, ennustaa FAO. Kuva: Satu Lehtonen
    Maatalous
    12.6.201707:00
    Tuure Kiviranta

    YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO ennustaa ruuan hinnan kallistuvan, vaikka tuotanto ja kysyntä ovat sen arvion mukaan tasapainossa.

    Torstaina julkistamassaan raportissa FAO toteaa vehnän ja maissin tarjonnan pysyvän runsaana ja vakaana. Lisäksi öljykasvien tuotanto kohenee viime vuodesta.

    Tasapainon takia tuottajahintoihin ei olisi nähtävissä merkittävää muutosta. Ruoka kallistuu kuljetuskustannusten ja joidenkin maiden lisääntyvän tuontitarpeen takia.

    Maailmanlaajuisesti tärkeimpien maataloustuotteiden tarjonta on runsasta, mutta alueellisesti ja valtioittain on eroja.

    Kuten muutkin tahot ovat ennustaneet, myös FAO arvioi viljasadon jäävän viime vuotta pienemmäksi. Useista muista ennusteista poiketen FAO kuitenkin arvioi kulutuksen jäävän edelleen hiukan tuotantoa pienemmäksi, jolloin varastot pysyisivät ennallaan, suurina.

    Muun muassa Kansainvälinen viljaneuvosto IGC arvioi toukokuussa, että kulutus ylittäisi kaudella 2017/2018 tuotannon ja viljavarastot kääntyisivät laskuun.

    FAO ennustaa vehnän hinnan pysyvän vakaana, ainakin ensimmäisen puoliskon heinäkuussa alkavasta markkinointivuodesta.

    Myös rehuviljoilla ennätyksiä hipova tuotanto pitää kilpailun tiukkana ja hinnat niukkoina.

    Maailman öljykasvien satoennuste on ennätyksessä soijalle arvioitujen huippusatojen ansiosta.

    FAO:n mukaan Kiina pienentää rehuviljan varastojaan, mutta kasvattaa vehnän ja riisin varastoja.

    Aivan vakaiksi maatalousmarkkinat eivät näyttäisi menevän. Yhdysvaltojen viljapörsseissä liittovaltion vehnävainioiden kuivuus ajoi viime viikolla vehnänoteeraukset käymään ylimmillään kahteen vuoteen.

    Pariisin hyödykepörssissä lähin vehnäfutuuri kipusi viime viikolla 170 euroon tonnilta.

    Maanantaina nähdään viikonloppuna julkaistavan Yhdysvaltain maatalousministeriön Usdan kuukausiraportin vaikutukset markkinoihin.

    Artikkelin aiheet
    ruoka
    maatalous
    vilja
    FAO
    ruokamarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle