• Luomun markkina alkoi elpyä – erityisesti yksi tuoteryhmä ui vastavirtaan

    Maidon, hedelmien, vihannesten ja kananmunien myynti kehittyi myönteisesti.
    Tilaajalle
    Luomumaitotuotteiden, voin ja margariinien myynti kasvoi vime vuonna.
    Luomumaitotuotteiden, voin ja margariinien myynti kasvoi vime vuonna.  Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Ruoka
    6.2.202612:30
    Terhi Torikka

    Luomumyynnin lasku on pysähtynyt neljän vaikean vuoden jälkeen. Myynnin arvo kääntyi viime vuonna maltilliseen kahden prosentin kasvuun, tiedottaa Pro Luomu ry.

    Luomun markkinaosuus päivittäistavarakaupassa oli edellisvuoden tapaan noin 1,8 prosenttia. Arvio perustuu Pro Luomun kaupparyhmiltä keräämiin tietoihin.

    Myynnin arvo kasvoi vuonna 2025 maidon, hedelmien ja vihannesten sekä kananmunien osalta. Erityisen voimakasta kasvu oli kuivattujen hedelmien, pähkinöiden ja siementen sekä makeuttamisen tuoteryhmissä.

    Luomutuotteita myytiin vuonna 2025 Suomen päivittäistavarakaupoissa yhteensä 342 miljoonalla eurolla, arvioi luomualan yhteistyöjärjestö Pro Luomu ry.

    Luomussa maitotuotteiden, voin ja margariinien myynti kasvoi, vaikka koko tuoteryhmän myynti oli Päivittäistavarakauppa PTY ry:n mukaan laskussa.

    Kasvijuomien ja lihavalmisteiden tuoteryhmissä luomun myynti laski, mutta luomujauhelihan myynti kasvoi. Luomun aktiiviostajat kertovat Pro Luomun mukaan muita useammin pyrkivänsä lisäämään lihatuotteiden ostamista luomuna.

    ”Myydyimmät kasviproteiinit ovat luomuja ja kiinnostus niihin tuntuu edelleen kasvavan.”

    Aura Lamminparras

    Tofun kysynnän kasvu näkyi myös luomumarkkinan kehityksessä. Luomun osuus tuoteryhmässä on korkea, ja valtaosa tuotteista on luomuvalvonnan piirissä.

    ”Myydyimmät kasviproteiinit ovat luomuja ja kiinnostus niihin tuntuu edelleen kasvavan. Tästä voi päätellä, että tiedostavat kuluttajat ovat usein kiinnostuneita useista vastuullisuuden näkökulmista samanaikaisesti, kuten kasvipainotteisuudesta ja luomutuotannosta”, toteaa Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras tiedotteessa.

    Luomun kuluttajatutkimuksen (Kantar Agri 2025) mukaan lihaa tai maitoa korvaavista kasvipohjaisista tuotteista kiinnostuneita on eniten luomun aktiiviostajissa, ja erityisesti 18–29 -vuotiaiden joukossa.

    Lamminparras kertoo, että luomun markkinalle odotetaan positiivista kehitystä myös jatkossa, mutta se edellyttää uusien tuotteiden kehittämistä.

    Lisää aiheesta
    • Kalliolan luomun yrittäjä Antti Vauhkonen arkistokuvassa vuodelta 2022.

      Kasvintuotanto | Vuoden luomutuote nousee eteläsavolaisesta pellosta

    • Suomessa on maailman eniten luomukeruualaa.

      Maatalous | Suomi on luomun suurvalta ainakin yhdessä asiassa − se ei välttämättä ole monellekaan suuri yllätys

    • Luomuhiutaleita, -suurimoita ja -maitoa käyttää moni suurkeittiö. Luomuvihanneksia haluttaisiin lisää.

      Elintarviketeollisuus | Luomun käyttö kasvanut julkisissa ruokapalveluissa − kasvua varsinkin päiväkodeissa ja kouluissa

    Artikkelin aiheet
    luomu
    elintarvikkeet
    maito
    kasviproteiinit
    markkinakehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle