• Viime hetket pyydystää puutarhoissa ruokailevat rusakot

    Helmikuun ajan on mahdollista metsästää puutarhoissa sekä rehupaalien äärellä ruokailevia rusakoita ja metsäjäniksiä.
    Kuva: Taimistoviljelijät ry
    Maatalous
    25.2.201313:45
    MT toimitus

    Erikoisviljelmille, puutarhakasveille tai rehupaaleille aiheuttavat rusakot ja metsäjänikset tulisi poistaa metsästysaikana, Suomen riistakeskuksen Pohjois-Savon riistapäällikkö Jouni Tanskanen viestittää.

    Tanskasen viesti on myöhässä, sillä jänisten metsästysaika päättyy helmikuun lopussa.

    Paksun lumen aikaan erityisesti rusakoilla on tapana kerääntyä helppoihin ravintokohteisiin. Marja- ja hedelmäviljelmillä jänikset voivat aiheuttaa huomattavaa taloudellista vahinkoa.

    Maatiloilla myös rehupaalit ja murskevilja-aumat vetävät jäniksiä puoleensa sankoin joukoin.

    Tehokkainta pyyntiä on ajometsästys, jossa jänisten päivämakuupaikat kuljetaan metsästäjien ja koirien avulla. Passimiehet sijoitetaan parhaille paikoille rusakoiden kulkureiteille. Turvallisuus pitää ottaa huomioon.

    Ilman rakennuksen haltijan lupaa riistaeläintä ei saa ampua 150 metriä lähempänä asuttua rakennusta, eikä riistaa saa etsiä toisen pihasta tai puutarhasta.

    Itä-Suomen yliopisto selvittää rusakon ja metsäjäniksen risteymien yleisyyttä ja maantieteellistä esiintymistä Suomessa. Tutkija Jaakko Pohjoismäki toivoo näytteitä metsästetyistä tai muuten kuolleista jäniksistä. Näytteeksi riittää jäniksen korva.

    Artikkelin aiheet
    rusakko
    metsästys
    metsäjänis
    puutarha
    Suomen riistakeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle