• Valio sulkee Kauhavan tehtaan – härkäpavut lähtevät Pohjois-Karjalaan

    Raisiolta vastikään ostettu Kauhavan tehdas suljetaan aikaisintaan vuoden lopulla. Sulkeminen koskee tehtaan koko henkilöstöä.
    Härkis on vaihtanut omistajaa pariin kertaan: Verso Foodilta Raisiolle vuonna 2021 ja tänä vuonna Raisiolta Valiolle.
    Härkis on vaihtanut omistajaa pariin kertaan: Verso Foodilta Raisiolle vuonna 2021 ja tänä vuonna Raisiolta Valiolle. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Talous
    4.6.202512:59
    Taneli Laine

    Valio siirtää Raisio Oyj:ltä maaliskuussa 2025 ostamansa Kauhavan tehtaan toiminnot tehtaalleen Joensuuhun. Kauhavalla valmistetaan Härkis ja Beanit -härkäpaputuotteita. Paikalla työskentelee 11 henkilöä ja sulkeminen koskee koko henkilöstöä.

    Suunnitelman mukaan tehdas suljetaan aikaisintaan kuluvan vuoden loppupuolella. Valion tuotantolaitoksista ja logistiikasta vastaavan johtaja Juha Penttilän mukaan Valio pyrkii tukemaan Kauhavan työntekijöiden uudelleentyöllistymistä joko yhtiön sisällä tai sen ulkopuolella.

    ”Tehtaalla työskentelevien ja heidän perheidensä näkökulmasta on aina erittäin ikävää sulkea tehdas ja vähentää henkilöstöä”, Penttilä harmittelee tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Valio osti maaliskuussa Raision kasviproteiiniliiketoiminnan sekä Härkis- ja Beanit-härkäpapubrändit.

      Elintarviketeollisuus | Valio suunnittelee Kauhavan Härkis-tehtaan sulkemista, toiminnot siirtyisivät Ouluun tai Joensuuhun

    Joensuuhun tuodaan enemmänkin Valion maito- ja kasvipohjaisten tuotteiden valmistusta, kun Kauhavan härkäpapulinjaston lisäksi Pohjois-Karjalaan ollaan siirtämässä Vantaan tehtaan tuotantoa. Vantaalta Joensuuhun siirtyvät ainakin juustoviipaleiden ja -raasteiden sekä Mifu-, Oddlygood- ja Veggie -tuotteiden valmistus.

    Nykyisellään Joensuun tehtaalla valmistetaan noin kolmannes kaikista Valion juustoista. Tehtaan vuosittainen tuotantomäärä on noin 25 miljoonaa kiloa juustoharkkoja, kuluttajapakattuja juustoja ja tuorejuustoja. Lisäksi tehtaalla valmistetaan maitojauheita. Joensuussa työskentelee noin 200 henkilöä.

    Lisää aiheesta
    • Tulevaisuudessa Joensuussa valmistetaan myös sulatejuustoja.

      Elintarviketeollisuus | Valion suunnitelmat siirtää Vantaan tuotanto Joensuuhun etenevät: Nyt rakennetaan uusi juustojen kypsytysvarasto

    • Elintarviketeollisuus | Valion liikevaihto kasvoi hieman, viennin hyvä kehitys paikkasi kotimaan kysyntää

    • Valion varastotoiminnot siirtyvät Helsigistä Riihimäelle muutaman vuoden kuluessa.

      Talous | Valio sulkee Vantaan tehtaan ja siirtää toiminnot Joensuuhun, myös Helsingin varasto suljetaan – työt loppuvat noin 200:lta

    Artikkelin aiheet
    Valio
    Kauhava
    Joensuu
    tehtaan sulkeminen
    härkäpapu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle