• Miksi tilat eivät vaihda luomuun, kun lannoitteiden kanssa on ongelmia, MT kysyi

    Luomu lisää huoltovarmuutta tuotantopanosten suhteen, Sampsa Heinonen sanoo.
    Viljatilalla luomu edellyttää peltoja, jotka ovat tietyt vuodet viherlannoituskäytössä, ellei nurmisatoa voi markkinoida rehuksi esimerkiksi luomueläintiloille.
    Viljatilalla luomu edellyttää peltoja, jotka ovat tietyt vuodet viherlannoituskäytössä, ellei nurmisatoa voi markkinoida rehuksi esimerkiksi luomueläintiloille. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    19.3.202215:54
    Paula Liesmäki

    Osa suomalaisviljelijöistä ei ole hankkinut lannoitteita tulevalle kasvukaudelle. MT:n kyselyyn lannoitteiden hankkimisesta oli perjantaina tullut 656 vastausta. 53 prosenttia oli hankkinut kaikki tulevan kasvukauden lannoitteet.

    Lannoitekauppa oli katkolla. Nyt lannoitteita taas saa, mutta hinnat ovat nousseet.

    Verkkokeskusteluissa kysytäänkin, miksi suomalaistilat eivät vaihda luomuun. Miksi eivät?

    "Luomu vaatii pitkäjänteisyyttä ja osaamista", sanoo ylitarkastaja Sampsa Heinonen Ruokavirastosta. Alkuun kyllä pääsee vaikka yhdellä lohkolla.

    Luomu lisää huoltovarmuutta tuotantopanosten suhteen, sanoo Heinonen.

    Luomussa ei saa käyttää esimerkiksi ammoniumnitraattipohjaisia mineraalityppilannoitteita.

    "Jos parempia satoja tavoittelee, ravinnekysymys on tärkeä. Viljelyn perustana ovat typpeä tuottavat ja ns. lataavat kasvit, luomuhyväksyttyjä täydennyslannoitteita käytetään myös, kun hintasuhteet ovat otolliset. Toki luomussa ei olla samalla tavalla riippuvaisia Venäjän typestä", huomauttaa luomuasiantuntija Kaija Hinkkanen ProAgria Etelä-Suomesta.

    Vesitalouden ja maan rakenteen merkitys korostuu luomuviljelyssä, kun ravinteet ovat orgaanisessa muodossa ja tulevat kasvien käyttöön biologisen hajotustoiminnan kautta.

    Luomuviljelyssä päästään satomäärissä tavanomaisen tuotannon keskisatojen tasolle. Tavanomaisen viljelyn huippusatoja on kuitenkin vaikea saavuttaa.

    "Viljalla satoero on noin 30 prosenttia tavanomaiseen viljelyyn verrattuna, nurmella pienempi", Heinonen kertoo.

    Kolmesta lähteestä tulevat tulot paikkaavat eroa tavanomaisen tuotannon tuloihin.

    "Viime vuosina luomulla on ollut hyvä hinta", Heinonen kertoo.

    Luomusta maksetaan luomutukea. Sen saaminen edellyttää, että koko tila siirretään luomuun seuraavaksi viideksi vuodeksi.

    Luomutilat säästävät myös lannoitteissa ja kasvinsuojeluaineissa. "Kustannussäästö kohdistuu pieneen osaan kasvinviljelyn kustannuksista."

    Luomuun siirtymisen ajankohta pitää suunnitella tarkasti, sillä tuloja verottaa alussa kahden vuoden siirtymäaika.

    Ensimmäisenä vuotena peltoja viljellään luomuehdoilla, mutta tuotanto on myytävä tavanomaisena. Silloin tulee yleensä lisäkustannuksia ja sato jää normaalia pienemmäksi. Sitä paikkaavat luomutuet.

    Toisena vuotena tila tuottaa siirtymävaiheen tuotteita, joita voi käyttää esimerkiksi siemeneksi luomuviljelyssä ja luomueläinten rehuksi.

    Kolmantena vuotena sekä yksivuotisten kasvien että nurmien satoa voi käyttää ja myydä luomutuotteina.

    Heinonen muistuttaa, että luomu vaatii kovaa ammattitaitoa.

    "Elinkeino tuottaa rahaa, harrastus vie rahaa ja hyvä harrastus vie paljon rahaa. Millaisen homman tästä haluaa?"

    Viljatilalla luomu edellyttää peltoja, jotka ovat tietyt vuodet viherlannoituskäytössä, ellei nurmisatoa voi markkinoida rehuksi esimerkiksi luomueläintiloille. Luomukasvinviljelytilan kierrossa on siis ihan normaalisti vuosia, jolloin sadolle ei saa hintaa markkinoilta.

    Luomu ei kuitenkaan ole Heinosen mukaan rakettitiedettä. Neuvontaa on hyvin saatavilla.

    Lue lisää:

    Yara avaa lannoitetilausten vastaanoton – hinnat nousevat 400 euroa tonnilta ja ovat nyt yli tuhat euroa

    "Hinnoittelu on lähes mahdotonta" – Yara lopettaa toistaiseksi uusien lannoitetilausten vastaanoton

    MT:n nettikysely: Tulevan kasvukauden lannoitteet on hankkinut puolet vastaajista – "Ilimeisesti vähennän apulannan käyttöä sata rosenttia"

    Luomuvalvontaan voi liittyä myös ilman tukisopimusta

    • Luomuvalvontaan voi liittyä ilman tukisopimustakin, Sampsa Heinonen vinkkaa.
    • Osana luomuvalvontaan liittymistä on laadittaa luomusuunnitelma eli yksityiskohtainen kuvaus tilasta ja siitä, miten luomutuotannon vaatimukset aiotaan täyttää.
    • Ensimmäisen suunnitelman laatimisessa kannattaa apuna käyttää luomuneuvojaa.
    • Tukisopimus edellyttää lisäksi muun muassa viiden päivän koulutusta.
    • Luomuvalvontaan voi ilmoittautua ely-keskukselle milloin vain, mutta jos tilalle haetaan luomutukia, on 29.4. viimeinen päivä ilmoittautua luomuvalvontaan ja 15.6. viimeinen päivä jättää luomusitoumus.
    Artikkelin aiheet
    luomu
    maatalous
    lannoitteet
    tuotantopanokset
    suomalaiset tilat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle