• Ruisvarastot alkavat tyhjentyä – syksyn sato ei kata kulutusta

    Talvituhojen takia ruista on kasvamassa alle 20 000 hehtaaria. Lisäksi tuhoja on säästyneilläkin lohkoilla eikä huippusatoa saada, arvioi ruisneuvoja ja Pro Ruis -yhdistyksen hallituksen jäsen Lasse Matikainen.
    Ruis kiinnostaa, mutta nähtäväksi jää minkälaiset kylvöhalut on viime talven tuhojen jäljiltä.
    Ruis kiinnostaa, mutta nähtäväksi jää minkälaiset kylvöhalut on viime talven tuhojen jäljiltä. Kuva: Veikko Niittymaa
    Maatalous|Kasvintuotanto
    21.8.202207:00
    Veikko Niittymaa

    Lasse Matikainen arvelee, ettei tämän syksyn sato tule riittämään seuraavaan satoon saakka.

    Kolme vuotta sitten korjattiin erittäin iso ruissato, peräti 182 miljoonaa kiloa, mikä kattoi kerralla kahden vuoden tarpeet. Hinta kuitenkin romahti ja vähensi kylvöhaluja.

    Ruisvuoresta on enää rippeet jäljellä. Kun tämän vuoden sato jäänee taas reilusti sadan miljoonan kilon tarvetta pienemmäksi, rukiista saattaa tulla niukkuutta ennen kuin ensi syksyn satoa saadaan markkinoille.

    Vankkumaton ruismies toivoo, että rukiin kylvöala kasvaa lähelle 30 000 hehtaaria, jotta myllyjen ja leipureiden tarpeet voidaan kattaa kotimaisella rukiilla.

    Siemenkauppiaille tehty kysely (MT 10.8.) kertoo, että ruis kiinnostaa entiseen tapaan, mutta Matikaisen toivoma 30 000 hehtaaria voi olla sittenkin liikaa.

    Viime syksynä ruista kylvettiin Luken ennakollisen tilaston mukaan 27 300 hehtaaria ja talvituhoilta säästyi 19 800 hehtaaria. Nyt kylvöhaluja pitäisi olla vähintään viime syksyn veroisesti.

    Huippuvuonna 2019 kaikki osui nappiin. Kylvöala oli peräti 37 6000 hehtaaria, ruis talvehti hyvin ja hehtaarisadoissa päästiin keskimäärin 4,5 tonniin.

    Lue lisää:

    Rukiin satopotentiaali kiehtoo riskeistä huolimatta – mäntsäläläinen viljelijä hiihti ruispellollaan vielä 19. huhtikuuta, puinti venyy elokuun lopulle

    Ruista kylvöön talvituhoista huolimatta – ”Vuosi sitten taidettiin innostua liikaa, kun aikaisten puintien ansiosta peltoa vapautui syysviljoille”

    Artikkelin aiheet
    ruis
    sato
    maatalous
    talvituho
    Pro Ruis
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle