Se alkaa jo helmikuussa. Nimittäin kesäisen kasvihuoneen tai parvekepuutarhan valikoiman suunnittelu.
Ensin kylvetään. Sitten odotellaan itämistä. Asennellaan yövaloja, kastellaan ja lannoitetaan.
Omien kasvisten kasvattaminen on palkitsevaa puuhaa, mutta vaatii yllättävän paljon viitseliäisyyttä.
Lemmikistä tai perheenlisäyksestä haaveilevalle kasveista huolehtiminen voi toimia hyvänä harjoitteluna tulevaan.
Kun kovalla työllä kasvatetut taimet siirretään kesän alussa kasvihuoneeseen, alkaa viherpeukalon todellinen haaste.
"Paistaako aurinko liikaa?"
"Onko yöllä liian kylmä?"
"Pitäisikö kasvihuoneen ovi jo avata?"
Maanviljelijät ovat tottuneita sääsovelluksen päivittäjiä, mutta myös kasvihuoneharrastajalta vaaditaan jatkuvaa sään seurantaa.
Juhannuksena jouduin pohtimaan kasvieni kohtaloa, kun olin poissa kotoa kokonaiset kolme vuorokautta.
Päädyin lopulta kastelemaan kasvit kunnolla torstaiaamuna ja toivomaan parasta.
Onneksi kasvit eivät ottaneet pahasti nokkiinsa tästä parin päivän hylkäämisestä ja virkosivat saatuaan sunnuntaina aimo annoksen vettä.
Puutarhaharrastus voi pahimmillaan tai parhaimmillaan äityä todelliseksi kilpailuksi.
Tänä vuonna perustimme kolmen sukupolven yhteisen Whatsapp-ryhmän, jossa olemme jakaneet keväästä alkaen kuvia kasviemme edistysaskeleista.
Välillä kuvien jakaminen herättää leikkimielisen kilpailuhenkisyyden: miksi oma tomaattini ei vielä kuki ja miksi kurkkuni on vasta sentin mittainen?
Kasveihin ei kuitenkaan tehoa uhkailu. Kukkiminen ja pölyttyminen on jätettävä luontoäidin ja mehiläisten armoille.
Mutta se maku. Ei ole itse alusta asti kasvatetun kurkun tai kirsikkatomaatin voittanutta!