• Leikkaa lepotilaisia puita ja pensaita

    Nyt on oikea aika katsella sillä silmällä pihan hedelmäpuita ja marjapensaita. Oikein tehty leikkaus antaa kasville puhtia uuden sadon tuottamiseen.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    7.4.201416:52
    MT toimitus

    ”Hedelmäpuita ja marjapensaita voidaan leikata niin kauan, kun ne ovat lepotilassa eli silmut eivät ole vielä pullistuneet”, muistuttaa puutarhaneuvoja Riikka Kerttula Biolan Oy:stä.

    Karviaisista ja herukoista leikataan vuosittain 3–5 vanhinta oksaa maata myöten poikki, jolloin pensaassa on aina vahvoja, satoa tuottavia oksia.

    Omenapuista leikataan vioittuneet, toisiaan hankaavat, sisäänpäin kääntyneet ja jyrkässä oksakulmassa kasvavat oksat.

    Kun maa on sulanut, marjapensaat ja hedelmäpuut lannoitetaan.

    Pensaille lannoite voidaan antaa pintalevityksenä juuristoalueelle.

    Kookkaat hedelmäpuut pystyvät käyttämään lannoitteen parhaiten, kun juuristoalueelle tehdään rautakangella reikiä, joihin lannoite sijoitetaan.

    ”Näin lannoite on lähellä juuria ja paremmin kasvin käytettävissä”, Kerttula opastaa.

    Artikkelin aiheet
    puun leikkaus
    marjapensas
    hedelmäpuu
    puutarhanhoito
    lannoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle