• Valio neuvoo maidon hinnasta huolestuneita: Ostakaa suomalaista

    "Kilpailulainsäädännön vuoksi Valio ei voi sopia kaupan eri toimijoiden kanssa suorasta lisäyksestä hintoihin."
    Puolet Suomessa myydystä juustosta on ulkomaista, Valio muistuttaa. Kuva on Tampereen kauppahallista.
    Puolet Suomessa myydystä juustosta on ulkomaista, Valio muistuttaa. Kuva on Tampereen kauppahallista. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous
    12.6.201810:15
    Hanna Lensu

    Nummelalainen Ari Hämäläinen ehdotti nettiadressissaan maitoalan yrityksille ja vähittäiskaupalle, että maidon hintaa nostettaisiin ja lisähinta maksettaisiin suoraan maitotiloille.

    Meijeriyhtiö Valio kiittää Hämäläistä ja allekirjoittaneita, mutta toteaa samalla, ettei ehdotettu suora lisäys onnistu.

    "Valio ei kilpailulainsäädännön vuoksi voi sopia kaupan eri toimijoiden kanssa suorasta lisäyksestä hintoihin", yhtiö toteaa tiedotteessaan.

    "Valio ei myöskään voi kommentoida maidon hintaa julkisuudessa vuoden varrella, vaan kertoo vuosittaisen keskihinnan kerran vuodessa tilinpäätöksessään. Vuonna 2017 Valio tilitti maitotilayrittäjien muodostamille osuuskunnille noin 39 senttiä litralta."

    Valion kotimarkkinoista vastaava johtaja Elli Siltala tähdentää, että Valion tehtävä on maksaa maidosta mahdollisimman hyvin ja pitää siten omistajiensa eli suomalaisten maitotilallisten puolia.

    "Kaikki se, mitä kotimaisesta raakamaidosta kestävästi voidaan maksaa, maksetaan maitotilayrittäjille. Kun kuluttaja valitsee kaupassa Valion tuotteen, hän on samalla mukana luomassa työtä ja toimeentuloa Valion 5 500 omistajayrittäjälle Hangosta Utsjoelle."

    Siltalan mukaan suomalaisesta maidontuotannosta huolestuneiden kuluttajien kannattaa suosia kotimaisesta maidosta valmistettuja tuotteita – myös muita kuin maitoa.

    "Maidot ovat vai pieni osa kaikista meijerituotteista. Esimerkiksi Suomessa myydystä juustosta puolet on ulkomaalaista. Maidoksi käännettynä se tarkoittaisi 700 miljoonaa litraa suomalaisten maitotilayrittäjien tuottamaa maitoa", Siltala toteaa.

    Valio kertoo, että sen hallitus seuraa tarkoin yhtiön maksukykyä ja asettaa tilityshinnan sen mukaan, mitä yhtiöllä on kestävästi varaa maksaa omien kulujen ja kehittämiseen varattujen varojen jälkeen.

    "Valio on 2014 alkaneesta maitokriisistä huolimatta pystynyt maksamaan maitotiloille enemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Viime vuosien aikana Valio on toteuttanut myös mittavan kustannussäästöohjelman, jotta maitotilayrittäjille maksettava hinta voitaisiin turvata mahdollisimman hyvin."

    Lue myös:

    19 722 suomalaista haluaa maksaa maitolitrasta 10 senttiä enemmän

    Artikkelin aiheet
    Valio
    maito
    maidon hinta
    maitotilat
    suomalainen tuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle