• Munapula iski Britanniaan, Lidl ja Asda säännöstelevät jo myyntiä — syitä vajeeseen on ainakin kaksi

    Myös tuontimunien osuus kauppojen hyllyissä on kasvanut.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Kananmunantuotanto
    21.11.202221:00
    Tuulikki Viilo

    Perinteisen englantilaisen aamiaisen nauttiminen ei ole Brittein saarilla enää itsestäänselvyys. Keskeinen ainesosa on nimittäin kortilla: kananmuna.

    Munahyllyillä valikoima on huvennut monissa suurissa kauppakeskussa.

    Kauppaketjut Lidl ja Asda ovat jo ilmoittaneet kananmunien myynnin säännöstelystä. Tesco on harkinnut säännöstelyn aloittamista, kertoo the Guardian.

    Tällä hetkellä Asda rajoittaa myyntiä kahteen kennoon ja Lidl kolmeen per asiakas.

    Myös tuontimunien osuus hyllyissä on kasvanut. Sainsbyry-ketjun päätös ottaa valikoimiinsa italialaisia munia on herättänyt tuohtumusta, kirjoittaa toimittaja Andy Wells Yahoo News UK:n artikkelissa.

    Yksi syy vajeeseen on lintuinfluenssa. Briteissä taistellaan parhaillaan vakavaa lintuinfluenssaepidemiaa vastaan.

    Tällä hetkellä siipikarjalla on Englannissa ulkonapitokielto.

    Tauti vaikuttaa myös joulupöydän antimiin: Brittein saaret on menettänyt free range -kalkkunoistaan peräti 40 prosenttia taudin takia, arvioi Britannian siipikarjakomitean puheenjohtaja Richard Griffiths Financial Timesin haastattelussa.

    Viime viikolla skotlantilaisviljelijä Billy Robb kertoi BBC:lle menettäneensä taudin takia 32 000 munijakanaa. Aberdeenshirestä lopetettiin lisäksi 72 000 päätä siipikarjaa.

    Korkeapatogeeninen variantti on linnuille usein kohtalokas. Tartuntavyöhykkeellä siipikarja lopetetaan tartuntojen leviämisen estämiseksi.

    Toinen syy pulaan on tuotantokustannusten nousu. Kaupat eivät tuottajien mukaan maksa vieläkään tarpeeksi, jotta tuotanto olisi kallistuneen rehun ja energian keskellä kannattavaa.

    ”Italialaisten munien näkeminen hyllyissä on herätys kaikille jälleenmyyjille: He eivät voi odottaa viljelijöiden työskentelevän ilmaiseksi. Liika on liikaa”, kommentoi brittiläisen free range -tuottajajärjestön puheenjohtaja Robert Gooch.

    Järjestöstä varoitettiin jo maaliskuussa, että munapula iskee jouluun mennessä, ellei hinta nouse kestävälle tasolle.

    Tuottajajärjestön mukaan munien saatavuus todennäköisesti tulee heikentymään edelleen.

    Lisää aiheesta
    • Harrastesiipikarjaa saa pitää ulkontarhassa, joka pitäisi viranomaisten mukaan olla katettu.

      Maatalous | Lintuinfluenssa sai naapurin varpailleen – Etelä-Ruotsi sulkee siipikarjan turvaan sisälle

    • Isoilla siipikarjatiloilla tautisuojaus on usein viimeisen päälle mietitty ja toteutettu, mutta kotitarvekanaloissa asiaa ei aina tiedosteta.

      Maatalousyrittäjät | Lintuinfluenssatilanne on nyt Euroopan historian vakavin – syytä olla tarkkana siipikarjan suojaamisessa

    • Kaikki Berliinin eläintarhan linnut on siirretty sisätiloihin. Kuvassa korppikotka.

      Eläimet ja kasvit | Berliinin eläintarha suljettiin yllättäin – syyksi paljastui vakava lintutauti

    Artikkelin aiheet
    munapula Britanniassa
    Lidl
    Asda
    lintuinfluenssa
    tuotantokustannukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle