
Suomenkarjan kasvattaja ja somevaikuttaja Tuomo Turjansalo Kouvolasta, Reisjärven Kangaskylän Maaseutuseura ry sekä Hirvilahden Kyläkauppa Kuopiosta ovat saaneet Maaseudun puolesta -kunniamaininnat.
Maininnan myöntää Pro Agria ja sen saa maaseudun ja maatalouden eteen tehdystä merkittävästä työstä, jolla on laajaa näkyvyyttä, vaikutusta, yhteisöllisyyttä tai innovatiivisuutta.
Valinnat tehtiin nyt ensimmäistä kertaa. Maaseudun puolesta -kunniamaininnat jaetaan Koneagriassa lokakuussa.
Kunniamaininnan saajaa voi ehdottaa julkisessa haussa kuka tahansa. Maininnan voi saada henkilö, yrittäjä, yhteisö tai yritys.
”Ilahduimme runsaasta määrästä ehdotuksia, jotka olivat hyvin erilaisia ja mielenkiintoisia. Siksi päädyimme jakamaan kolme kunniamainintaa”, kertoo tiedotteessa yhteiskuntasuhde- ja vastuullisuusjohtaja Suvi Anttila Pro Agria Keskusten Liitosta.
Seuraavia Maaseudun puolesta -kunniamaininnan saajia voi ehdottaa toukokuusta elokuuhun vuonna 2026. Haku on avoinna ProAgrian kanavissa.