• Farmaria järjestetään ammattiasiat edellä, sirkushuvit sivuosassa

    ”Jos haluaa saada käsityksen siitä, mitä nykymaa­talous on, se onnistuu Farmarissa.”Hannu Haapala
    Farmaria tehdään Seinäjoella ammattiasiat edellä, sanoo Hannu Haapala.
    Farmaria tehdään Seinäjoella ammattiasiat edellä, sanoo Hannu Haapala. Kuva: Jukka Pasonen
    Maatalous
    14.6.201719:45
    Hanna Lensu

    Pro Agria Etelä-Pohjanmaan johtaja Hannu Haapala sai Seinäjoen edellisessä Farmarissa vuonna 2013 lentävän lähdön uuteen työhön: hän aloitti uudessa toimessaan näyttelyn kuluessa. Tällä kertaa Haapala on päässyt valmistautumaan tapahtumaan pitkän kaavan mukaan – hän johtaa näyttelyä oman toimensa ohella. Farmarin valmistelut alkoivat jo reilusti yli vuosi sitten.

    Haapala on innoissaan siitä, että Farmari avaa tänä vuonna Seinäjoen tapahtumakesän.

    ”Tapahtuma-ajoista on Seinäjoella kova kilpailu. Näyttelyn purkamiseen ja kokoamiseen menee pitkä aika, joten kyse ei ole pelkästään tapahtuma-ajasta. Rakentaminen alkoi pari viikkoa ennen näyttelyä.”

    Kesätapahtumissa on tyypillisesti tarjolla enemmän huveja kuin asiaa, mutta Farmaria tehdään Haapalan mukaan ammattiasiat edellä.

    ”Farmariin kannattaa tulla, jos haluaa tulla oikeaan maatalousnäyttelyyn, jossa on eläimiä, koneita ja kaikkea muuta mitä maaseudulla tapahtuu. Farmarin pitää olla sellainen, että voidaan sanoa sen olevan maatalousnäyttely.”

    Kun maatalous ja maatilat ovat kehittyneet nopealla tahdilla, ohjelmasisältöä on pitänyt miettiä tarkasti.

    ”Sisällön pitää olla korkeatasoista, jotta pystymme tarjoamaan viljelijöille kiinnostavia asioita. Olemme maatalouden asiantuntijoita, joten Pro Agria itse on enemmän esillä kuin aikaisemmissa näyttelyissä”, hän kertoo.

    ”Tavoitteenamme on olla viljelijälle sparraaja, joka kyseenalaistaa ja ehdottaa vaihtoehtoja.”

    Toki Farmarissa on tarjolla ihmeteltävää myös muille kuin maatalouden ammattilaisille.

    ”Jos haluaa saada yhdellä messukäynnillä käsityksen siitä, mitä nykymaatalous on, se onnistuu Farmarissa”, Haapala määrittelee.

    Järjestelyissä uutena suuntauksena on ollut aktiivinen läsnäolo sosiaalisessa mediassa.

    ”Joka ainoa järjestäjän edustaja osallistuu sometukseen. Myös tubettajia ja bloggaajia on tulossa tapahtumaan mukaan”, hän kertoo.

    ”Lasten ja nuorten maailma on erilainen kuin ennen. Nuorison liikkeelle saaminen edellyttää tietynlaista taitoa. Tämä on enemmän online-hommaa kuin aikaisemmin, esimerkiksi jo valmisteluista lähetetään kuvaa.”

    Haapalan oma varhaisin muisto maatalousnäyttelystä ajoittuu 1960-luvulle, jonka alussa hän on syntynyt. Hän tuli pikkupoikana Kiikoisista maatalousnäyttelyyn Kankaanpäähän.

    ”Siellä oli ison tuntuista kaikki. Ja näin Kekkosen, se jäi mieleen.”

    Hän uskoo, että samaa vanhojen hyvien aikojen näyttelytunnelmaa on Seinäjoellakin aistittavissa.

    ”Ei se tunnelma ole mihinkään kadonnut, kun samanhenkiset ihmiset sinne tulevat.”

    Artikkelin aiheet
    farmari
    maatalousnäyttely
    Hannu Haapala
    Pro Agria
    Seinäjoki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle