• Toisen nurmisadon korjuu alkoi Liperissä tiistaina

    Maatalous
    29.7.201516:00
    MT toimitus

    LIPERI (MT)

    Aikaiset nurmilajikkeet olivat tänä vuonna onni ainakin Pohjois-Karjalan Liperissä.

    ”Ne pelastivat. Saatiin tehdä ensimmäinen säilörehusato poutajakson aikaan”, maidontuottaja Mikko Lihavainen kertoo.

    Hänen tilallaan Liperin Viinijärvellä päästiin aloittamaan toisen nurmirehusadon korjuu eilen tiistaina. Sunnuntaina seudulla vielä satoi rajusti, mutta poutaisen maanantain ansiosta rehun tekoon päästiin suunnitelmien mukaisesti.

    Lihavaisen nurmiseoksessa on timoteita, nurminataa ja ruokonataa. Satoja on tarkoitus korjata kolme.

    Moni lähiseudulla joutuu vielä odottamaan toisen sadon korjuuta, koska ensimmäinen venyi sateiden takia myöhään.

    Nurmisato on Lihavaisen arvion mukaan alueella määrällisesti hyvä.

    ”Tavaraa on paljon, vaikka kasvusto ei ole pitkä. 8 000–9 000 kilon kuiva-ainesatoon pitäisi päästä.”

    Etenkin ensimmäisen ja toisen vuoden nurmet ovat menestyneet hyvin viileässä säässä. Sadepäiviä on ollut paljon, mutta määrät eivät ole olleet kovin suuria.

    Sää sopii maitotilalle pääasiassa hyvin. Lehmien ei ole tarvinnut kärsiä helteestä laitumella, ja laitumet ovat kestäneet hyvässä kunnossa.

    ”Tietysti poutapäiviä saisi olla useampia, mutta eihän kesä ole koskaan kaikelle hyvä.”

    Viljojen korjuuta viileys lykkää.

    ”Joskus on päästy jo heinäkuussa aloittamaan, mutta nyt voi mennä elokuun loppuun”, Lihavainen arvioi.

    Hän viljelee nurmien lisäksi ohraa sekä hernekauraseosta, joka on tarkoitus tehdä säilörehuksi elokuun alussa. ”Siihen ainakin toivoisi poutaviikkoa.”

    Terhi Torikka

    Kasvutilannekatsauksesta

    lisää takasivulla

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    nurmisato
    Liperi
    maatalous
    säilörehu
    Mikko Lihavainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle