• Afrikkalainen sikarutto livahti pieneen sikalaan Saksassa lähellä Ranskan rajaa

    Afrikkalaista sikaruttoa on todettu pienellä 35 eläimen tilalla eteläisessä Saksassa lähellä Freiburg im Breisgaum kaupunkia Ranskan rajan tuntumassa.
    Suomessa ei toistaiseksi ole todettu afrikkalaista sikaruttoa.
    Suomessa ei toistaiseksi ole todettu afrikkalaista sikaruttoa.  Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Lihantuotanto
    27.5.202212:28
    Maija Ala-Siurua

    Sikojen vaarallinen ja tarttuva tauti afrikkalainen sikarutto (ASF) jatkaa leviämistään Saksassa.

    Nyt tautia on todettu 35 eläimen sikalassa Baden-Württembergin osavaltiossa Emmendingenin alueella lähellä Forchheimia, kertoo PigProgress. Tila sijaitsee Ranskan rajan tuntumassa.

    Tauti varmistui kahdesta kuolleesta siasta otettuista näytteistä. Nyt kaikki tilan eläimet on lopetettu.

    Tilan ympärille on perustettu EU-säädösten vaatimat kaksi suojavyöhykettä. Rajoitukset ulottuvat Ranskan vastaiselle rajalle saakka.

    Sisemmällä rajoitusvyöhykkeellä sijaitee kaksi muuta maatilaa, joilla on yhteensä 316 sikaa. Ulomman vyöhykkeen sisällä on 56 tilaa, joilla on yhteensä 700 sikaa.

    Osavaltion maatalousministeri Peter Hauk ei osaa sanoa, miten virus tilalle päätyi. Ministerin mukaan tila huolehti bioturvallisuudesta esimerkillisesti. Yksi tartuntalähde saattaa olla saastunut rehu.

    On mahdollista, että virus on levinnyt alueelle villisikojen mukana. Siksi kaikista osavaltiossa tapetuista ja loukkaantuneena löydetyistä villisioista pitää lähettää näytteet tutkimuksiin, Hauk sanoo Top Agrarin haastattelussa. Metsästäjille toimitetaan varusteet näytteiden ottamista varten.

    Lisäksi alueella partioi etsintäryhmiä selvittämässä villisikojen liikkeitä. Ryhmillä on muun muassa lämpökamerat ja dronet.

    PigProgress: ASF Germany: Virus reaches outdoor farm in the south

    Top Agrar: ASP-Ausbruch bei Hausschweinen in Baden-Württemberg

    Lue myös:

    Afrikkalainen sikarutto jatkaa voittokulkuaan – tauti levinnyt 32 maahan

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    sikatalous
    Baden-Württemberg
    Peter Hauk
    villisiat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys