• Paliskunta joutui maksamaan vahingonkorvauksia porojen peltoruokailusta

    Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa Lohijärven paliskunnalle, joka haki muutosta hovioikeuden päätökseen porovahingoista.
    MT kertoi tammikuussa paliskunnan ja maatalousyhtymän välisestä oikeusjutusta.
    MT kertoi tammikuussa paliskunnan ja maatalousyhtymän välisestä oikeusjutusta. 
    Maatalous
    28.10.201514:30
    Suvi Jylhänlehto

    Porovahinkojen arvioimislautakunta määräsi vuonna 2012 Lohijärven paliskunnan maksamaan lähes 15 000 euron vahingonkorvaukset ylitorniolaiselle Maatalousyhtymä Korvelle. Syy oli porojen laittoman talviruokailun aiheuttamat vahingot yhtymän pelloilla.

    MT kertoi aiheesta 7.1.2015.

    Porot kaivoivat syystalvella 2010 ja 2011 lumen alta nurmen juuria. Vaurioituneet juuret sekä porojen virtsa ja uloste heikensivät seuraavien kesien nurmisatoa.

    Laidunnus jatkui seuraavinakin talvina. Paliskunta haki käräjä- ja hovioikeudessa päätökseen muutosta vedoten muun muassa todistusaineiston puutteeseen.

    Käräjäoikeus katsoi, että paliskunta on velvoitettu korvaamaan maatalousyhtymälle aiheutuneet vahingot. Tuomio ei muuttunut hovioikeudessa viime vuoden joulukuussa.

    Lohijärven paliskunta haki valituslupaa, mutta korkein oikeus päätti syyskuussa, ettei sitä myönnetä. Näin ollen hovioikeuden tuomio jää voimaan.

    Artikkelin aiheet
    porovahingot
    Lohijärven paliskunta
    vahingonkorvaukset
    maatalous
    Korkein oikeus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle