

Ennenäkemätöntä ja poikkeuksellista, kuvasi Pyhä-Kallion paliskunnan poroisäntä Kyösti Uutela tilannetta Kemijärven alueen pelloilla maanantaina MT:lle.
”Poroja vaeltaa nyt aivan joka puolelta tänne. Koko ajan tulee uutta siirrettyjen tilalle.”
Olosuhteet käynnistivät porojen vaelluksen. Kova pakkasjakso heti talven alkuun vaikuttaa porojen liikkeisiin.
Kemijärveläinen maidontuottaja Olli Kyyhkynen on yksi ennätyksellisistä porotuhoista kärsivä viljelijä.
”Tilanne on mahdoton. Kahden viikon ajan parisataa poroa on laiduntanut noin 50 hehtaarin alalla pelloilla. Porot tallovat nurmen ja kaivavat kasvuston pilalle.”
Lumi satoi sulaan maahan, ennen maanpinnan jäätymistä. Nyt kasvillisuus on alttiina isoille tuhoille.
Porovahingoista on tilalla kokemusta vuosikymmenen ajalta mutta ei näin laajassa mitassa.
”Itäisen Suomen hanhituhoista puhutaan paljon, mutta harvoin nostetaan porojen aiheuttamia tuhoa esille. Pohjoisen viljelijöille ne ovat kuitenkin suuri ongelma”, Kyyhkynen muistuttaa.
”Olen ilmoittanut paliskunnalle marraskuun puolivälissä tuhoa aiheuttavista poroista. Toimia ei eläinten poistamiseksi pelloilta tehty, lukuisista pyynnöistäni huolimatta”, Kyyhkynen kertoo.
Porojen karkottamista ajomiesketjulla on tilalla kokeiltu.
”Vie kymmenestä minuutista tuntiin, kun lauma jo palaa takaisin”, hän hymähtää.

Kyyhkysen tilalla porovahingot merkitsevät ylimääräisiä kuluja ja työtä. Pitkäjänteinen työ laadukkaan nurmen korjaamiseksi on vaikeaa, kun keväällä on jälleen kynnettävä ja kylvettävä nurmi uudelleen.
Korkeatuottoinen, keskituotokseltaan 12 300 kilogramman karja vaatii laadukkaan rehun ja sen tekemiseen panostetaan.
”Porot ovat tuhonneet viherlannoituksen. Siinä menetetään typpilannoitus, jolle pitää myös laskea arvo”, Kyyhkynen toteaa.
Vahingoista myönnetyt korvaukset eivät Kyyhkysen mukaan riitä korvaaman menetyksiä. Aitaus ei sovi joka tilanteeseen, esimerkiksi vuokramaiden kohdalla, hän huomauttaa.
”Porojen jätökset aiheuttavat lisäksi epäpuhtauksia rehuun. Karhotin nostaa ne rehunteossa mukaan.”

Laki kieltää yksiselitteisesti porojen laiduntamisen pelloilla.
”Jos porot ovat pelloilla, paliskunta on velvollinen hoitamaan ne heti pois”, sanoo porovahinkolautakunnan puheenjohtaja, käräjätuomari Ahti Kontturi.
Jos paliskunta laiminlyö velvollisuutensa, maanomistajalla on oikeus toimittaa porot pois paliskunnan kustannuksella.
Porovahinkolautakunta ei ole valvova viranomainen, eikä sillä ole mahdollisuutta asettaa sanktioita velvollisuuksien laiminlyömisestä. Lautakunta ottaa kantaa siihen, mistä paliskunta on korvausvelvollinen.
Ensisijainen keino on sovittelu, jolla noin neljännes tapauksista saadaan ratkaistua. Jos sovittelu ei johda tulokseen, lautakunta antaa asiassa lausunnon.
Lautakunta antaa vuosittain 5–10 lausuntoa. Tuhoja porot tekevät pääosin nurmiviljelyksillä ja puutarhoissa. Keskimäärin korvaussummat nurmiviljelyvahingoissa ovat noin on 10 000 euroa.
Maanomistajalla on oikeus kirjanpidollaan osoittaa menetyksen arvo.
”Harvalla viljelijällä on kirjanpidossa eritelty nurmen perustamisen tuotantokustannukset niin, että niitä voidaan hyödyntää. Korvaussummien perusteena käytetään yleisesti Pro Agrian kustannusarvioita.”
Paliskunnat rakentavat Kontturin mukaan aitoja huomattavia määriä vuosittain. Paliskunnat eivät hänen arvionsa mukaan yleensä suhtaudu vahinkoihin välinpitämättömyydellä.
”Harva niistä haluaa korvauksia joutua maksamaan.”
”Jos porot ovat pelloilla, paliskunta on velvollinen hoitamaan ne heti pois.”
Pyhä-Kallion paliskunnan puheenjohtaja Kyösti Uutela sanoo ymmärtävänsä maanviljelijöitä.
”Meillä on hyvät välit viljelijöiden kanssa. Emme sivuuta asiaa ja vastuuta.”
Hän totesi maanantaina, että ainut ratkaisu Kemijärven tilanteessa on koota porot aitauksiin.
”Tilanne vain on mahdoton, kun tässä on erotukset ja muut työt käsillä, ei kerkeä niitä kokoamaan. Noin 70 poroa on pelloilta siirretty.”
Olli Kyyhkynen on tehnyt porovahinkolautakunnalle korvauspyynnön ja pyytänyt kuulemista.
Asia oli maanantaina haastattelujen aikana keskeneräinen. Tiistaina kuuleminen oli hänen mukaansa toteutettu pikaisella aikataululla ja porot haettu pelloilta pois.