• Viime vuonna yli sata uutta luomukotieläintilaa, luomun osuus Suomen myllytuotteiden viennistä jo kolmannes

    Luomuelintarvikkeita vietiin Suomesta maailmalle yhteensä 60 miljoonalla eurolla. Arvo on tuplaantunut parissa vuodessa.
    Luomulihan tuotanto kasvoi viime vuonna 17 prosenttia. Kuvassa itäsuomenkarjan emolehmiä.
    Luomulihan tuotanto kasvoi viime vuonna 17 prosenttia. Kuvassa itäsuomenkarjan emolehmiä. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous
    11.6.202113:20
    Satu Lehtonen

    Luomulla meni koronavuonna hyvin, Pro Luomun kokoamasta Luomu Suomessa 2020 -koosteesta voi päätellä.

    Vuoden tauon jälkeen viime vuonna tehtiin taas uusia luomusitoumuksia. Luomuun siirtyi 310 uutta tilaa, joista kotieläintiloja oli ennätysmäärä, yli sata.

    Uusista tiloista huolimatta luomutilojen kokonaismäärä kuitenkin laski prosentin edelliseen vuoteen verrattuna.

    "Tämä johtui osin luomun tukiehdoista", Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras kertoo.

    "Kotieläintilat ovat voineet siirtää luomuun ensin vain peltotuotannon. Viisivuotisen sitoumuskauden päättyessä nämä tilat ovat joutuneet joko siirtämään kotieläimet luomuun, lisäämään myytävien kasvien viljelyä tai luopumaan luomusta. Sitoumuksen vaatimuksen takia kotieläintiloja on todennäköisesti myös poistunut luomusta."

    Viime vuonna luomutiloja oli yhteensä 5 010, mikä on 11 prosenttia kaikista Suomen tiloista.

    Luomulihan tuotanto kasvoi 17 prosenttia 4,4 miljoonaan kiloon. Noin kolme neljäsosaa määrästä oli naudanlihaa.

    Luomun osuus koko tuotannosta oli suurin lampaanlihalla, josta lähes neljännes on jo luomua.

    Koronapandemia aiheutti toki ongelmia myös monille luomualan toimijoille. Tilojen työvoiman saanti hankaloitui, kun ulkomaista työvoimaa ei saanut Suomeen yhtä sujuvasti kuin aiemmin.

    Koronarajoitukset koettelivat myös ravintola-alaa. Etätyöskentely ja -koulunkäynti vaikutti erityisesti ammattikeittiöihin.

    Muun muassa koulujakelutuetun luomumaidon käyttömäärä laski lukuvuonna 2019–2020, koska koulut olivat osan aikaa suljettuina. Luomun osuus kaikesta koulujakelutuetusta maidosta kuitenkin kasvoi. Luomumaitoa juotiin kouluissa ja päiväkodeissa yhteensä 2,5 miljoonaa litraa.

    Suomen koko peltoalasta 13,9 prosenttia oli viime vuonna luomuviljelyssä.

    Luomuviljoja tuotettiin Suomessa lähes 156 miljoonaa kiloa, mikä on 5 prosenttia koko maan viljasadosta.

    Luomun osuus Suomen jauhojen ja myllytuotteiden viennistä oli viime vuonna jo 32 prosenttia. Kaura on viennin veturi.

    Luomuelintarvikkeita vietiin Suomesta maailmalle yhteensä 60 miljoonalla eurolla. Arvo on tuplaantunut parissa vuodessa.

    Luomua myytiin viime vuonna päivittäistavarakaupoissa noin 409 miljoonalla eurolla. Myynti lisääntyi edellisvuodesta 9,7 prosenttia.

    Suurin markkinaosuus luomulla on lastenruuissa: tuoteryhmän koko myynnistä 24 prosenttia on luomua.

    Viidennes suomalaisista kertoo koronapandemian lisänneen kiinnostusta luomuruokaan. Erityisesti alle 30-vuotiaiden miesten kiinnostus luomuruokaa kohtaan on lisääntynyt viime vuosina.

    Luomu Suomessa 2020 -kooste kokoaa yhteen julkisten luomutilastojen ja tuoreimpien luomualaa luotaavien kartoitusten tulokset. Koosteen tiedot ovat muun muassa Ruokaviraston ja Luonnonvarakeskuksen tilastoista sekä Pro Luomun teettämistä tutkimuksista ja selvityksistä.

    Lue myös: Sisukkaasta suomenkarjasta tuli pikkutilalle pääelinkeino ja intohimo, kun pienet ja persoonalliset kyytöt valtasivat isäntäparin sydämen

    Kaurahiutaleille napsahti palkinto jo ennen kuin pikkumyllyn tuote oli myynnissä – Puolen hehtaarin metsällä ei ole tuotevarastoja, vaan vilja jauhetaan tilausten tahtiin

    Artikkelin aiheet
    luomu
    maatalous
    vienti
    Suomi
    elintarvikkeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle