• ESS: Hartolalaiselle tuottajalle ehdollista ja kolmen vuoden eläintenpitokielto eläinsuojelurikoksesta

    Valvontaeläinlääkäri määräsi kaikki tilan naudat lopetettaviksi viime marraskuussa tarkastuskäynnin jälkeen.
    Eläinten suojana oli tilalla vain hatara lato, joka ei eläinlääkärin mukaan tarjonnut riittävää sääsuojaa.
    Eläinten suojana oli tilalla vain hatara lato, joka ei eläinlääkärin mukaan tarjonnut riittävää sääsuojaa. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous
    25.4.201810:36
    Kaijaleena Runsten

    Hartolalaisen nautatilan noin eläintä lopetettiin viime marraskuussa. Tilalla kävi ensin läänineläinlääkäri ja seuraavana päivänä vielä valvontaeläinlääkäri.

    Tuottaja on saanut käräjäoikeudesta tuomion eläinsuojelurikoksesta. Hänelle langetettiin 60 päivän ehdollinen vankeusrangaistus ja kolmen vuoden eläintenpitokielto, kertoo Etelä-Suomen Sanomat (ESS).

    Teko katsottiin törkeästä huolimattomuudesta johtuvaksi, ei tahalliseksi.

    Oikeus katsoi ESS:n mukaan, että naudat olivat kärsineet pitkäaikaisesta ravinnon ja hoidon puutteesta. Isäntää oli huomautettu eläinten hoitoon liittyvistä puutteista jo aiemmin.

    Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän eläinlääkintäjohtaja Jarmo Olkkonen sanoo lehdelle, että laiminlyönnit eläintiloilla eivät ole yleistuneet. Tapaukset on saatu kuntoon viranomaistoimin.

    MTK:n asiantuntija, eläinlääkäri Leena Suojala katsoo eläinsuojelutapausten tulevan viranomaisten tietoon otantatarkastusten ja ilmiantojen perusteella. Siten myös syyteharkintaan asti etenevät ongelmat ovat vähentyneet.

    ESS:n uutinen

    Artikkelin aiheet
    eläinsuojelurikos
    Hartola
    nautatila
    oikeudenkäynti
    eläinlakiin perustuva sääntely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle