• Öljyhamppu sai viljelyoppaan

    Maatalous
    18.12.201315:00
    Tuure Kiviranta

    Öljyhampulle on kirjoitettu ensimmäinen kattava suomenkielinen viljelyopas. Oppaassa käydään läpi kaikki vaiheet pellon valinnasta sadon varastointiin.

    Öljyhamppu viihtyy multavilla ja hikevillä mailla. Tasaiset maat ovat hampulle parhaita, sillä notkelmissa vesi voi muodostua ongelmaksi.

    Hamppu kylvetään yleensä toukokuussa lämpimään ja kosteaan maahan. Typpeä tarvitaan noin 60–80 kiloa hehtaarille.

    Öljyhampulla ei ole havaittu merkittävästi tuhohyönteisiä. Ongelmia voi sen sijaan syntyä harmaahomeesta ja pahkahomeesta. Etenkin hyvin sateisina syksyinä voi harmaahometta muodostua siementen ympärille.

    Öljyhamppu on syksyn viimeisiä puitavia kasveja. Hampun kasvuaika on 120–130 päivää. Hamppu ei pelkää pakkasta, joten puida voi vielä kylmälläkin.

    Hamppu kasvaa lähes kaksimetriseksi ja on siksi haastava puitava. Puinti onnistuu kuitenkin normaalilla puimurilla.

    Öljyhamppu on ravintorikas ja soveltuu hyvin ihmisravinnoksi. Hamppua voidaan käyttää myös eläinten ruokintaan ja sillä olisi mahdollista parantaa Suomen valkuaisomavaraisuutta.

    Ennen viljelyn aloittamista on selvitettävä sadon myyntimahdollisuudet.

    Viljelytukeen hampulla oikeuttaa ainoastaan sertifioidun kylvösiemenen käyttö. Ainoa tukikelpoinen öljyhamppulajike on kotimainen Finola-lajike.

    Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen mukaan viime kesänä öljyhamppua viljeli Suomessa 40 tilaa. Yhteensä viljelypinta-ala oli 174 hehtaaria.

    Opas on kirjoitettu osana Hyötyhamppu -hanketta. Hanketta veti Turun ammattikorkeakoulu vuodet 2011–2013.

    TUURE KIVIRANTA

    Viljelyopas löytyy

    verkosta osoitteesta

    www.hyotyhamppu.fi/index.php/lisatietoa/julkaisut.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    öljyhamppu
    viljelyopas
    Hyötyhamppu-hanke
    Finola-lajike
    suomen maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle