Suullisesti tehdyn maatalousmaan vuokrasopimuksen enimmäispituus on aina kaksi vuotta. Tätä pidempää vuokrasopimusta maatalousmaasta ei voi Suomessa maanvuokralain mukaan tehdä muutoin kuin kirjallisesti.
Asiasta on MT:n toimitukseen yhteyttä ottaneen kiinteistöalan asiantuntijan mukaan laajasti epätietoisuutta maanomistajien ja -vuokraajien keskuudessa. Hänen mukaansa moni luulee, että suullinen maatalousmaan vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi, ellei sen päättymisestä ole erikseen sovittu.
Lain kirjain tämän suhteen on yksiselitteinen. Yli kaksivuotinen maatalousmaan vuokrasopimus on aina tehtävä kirjallisesti.
Toisaalta Ruokavirasto suosittelee tekemään kaikki pellonvuokrasopimukset kirjallisesti, ennen muuta viljelijän oman oikeusturvan vuoksi.
”Kirjallinen sopimus vähentää yleisesti ottaen tulkinnanvaraisuuksia, helpottaa vuokraoikeuden todentamista ja vahvistaa osapuolten oikeuksien toteutumista”, korostaa erityisasiantuntija Sofia Nikka Ruokaviraston viljelijätukiyksiköstä.
Peruslohkon on oltava tuenhakijan hallinnassa eli omistuksessa tai vuokrattuna peltotukien haun päättymisestä peltotukien hakemuksen viimeiseen muutospäivään saakka. Tänä vuonna peruslohkoilta vaadittu hallinta-aika on näin ollen 9.6.–1.10.
Tukihakemuksessa ei saa ilmoittaa yhtään sellaista alaa, joka ei ole tuenhakijan hallinnassa. Tukiseuraamukset nousevat tuntuviksi, jos väärin perustein ilmoitettu ala tai osuus alasta on suuri.
Tämän vuoksi on tärkeää varmistaa ennen tukihakemuksen jättämistä, että lohkojen hallintatiedot ovat ajan tasalla ja vuokrasopimukset voimassa.
Jos peruslohkon vuokrasopimus on päättynyt, lohko pitää tukihaun yhteydessä poistaa hallinnasta.
Alan, joka kuuluu ympäristösopimukseen, on oltava tuenhakijan hallinnassa koko sopimuskauden ajan. Jos sopimusala on vuokrattu, vuokrasopimuksen pitää kestää sopimuskauden loppuun.
Keväällä ennen tukihakua on tärkeää varmistaa, että vuokrasopimukset ovat voimassa ja tukea hakee vain pelloista, jotka ovat omassa hallinnassa eli joko omistuksessa tai vuokrattuna.
”Peruslohkon hallinta on yksi keskeisimmistä tukien myöntämisen edellytyksistä”, Nikka muistuttaa. ”Tukea voi hakea ja saada vain sellaisesta alasta, joka on tuenhakijan hallinnassa.”
Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset käyvät läpi hallinnollisissa tarkastuksissa, että peruslohkot ovat niistä viljelijätukia hakeneiden viljelijöiden hallinnassa. Lohkon hallinta tarkistetaan luonnollisesti aina, jos sama peruslohko on ilmoitettu useammassa kuin yhdessä peltotukien hakemuksessa, koska hallinta voi olla vain yhdellä hakijalla.
Tällöin tarkastus kohdistuu kaikkiin niihin tuenhakijoihin, jotka ovat kyseisen alan hakemuksessaan ilmoittaneet.
Lisäksi hallinta tarkastetaan otantaan perustuvissa tarkastuksissa. Yksittäiset hallinnan epäselvyydet voivat nousta esiin myös muista syistä ja johtaa tarkastukseen.
Viranomainen voi tarkastaa peruslohkon hallinnan Nikan mukaan useilla eri tavoilla. Peruslohkon omistus voidaan tarkistaa kiinteistörekisteristä ja vuokratusta lohkosta voidaan pyytää tuenhakijalta nähtäväksi kirjallinen vuokrasopimus.
Suullisesti tehdyn vuokrasopimuksen voimassaolo tarkistetaan vuokranantajalta esimerkiksi soittamalla hänelle.
Tuen hakeminen alalta, joka ei ole omassa hallinnassa, voi johtaa jopa tuntuviin tukiseuraamuksiin.
Luonnollisesti sellaiselle alalle, joka ei ole tuenhakijan hallinnassa, ei makseta tukia.
Sen lisäksi EU:n rahoittamissa suorissa tuissa ja EU:n osittain rahoittamissa tuissa – esimerkiksi ympäristökorvauksessa ja luonnonhaittakorvauksessa – ala lasketaan mukaan tukeen oikeuttamattomaan pinta-alavirheeseen. Jos virheellisesti haetun tuen suhde todelliseen, hyväksyttyyn pinta-alaan on joko yli kolme prosenttia tai yli kaksi hehtaaria, tukea vähennetään 1,5- tai 2-kertaisella pinta-alaeroprosentilla.
Näistä kahden prosentin vähennys koskee tapauksia, joissa ero haetun ja todellisen pinta-alan välillä on yli 50 prosenttia.
Jos tilalle maksettavan tuen määrä ei riitä kattamaan määrättyä tukiseuraamusta, loppuosa vähennetään kolmen seuraavan vuoden aikana maksettavista suorista tai EU:n osarahoitteisista tuista.
Tukihakemustaan ei voi enää virheen toteamisen jälkeen muuttaa niin, että muutoksella yrittäisi vähentää seuraamuksen määrää tai välttää sen kokonaan. Esimerkiksi tukea ei voi perua alalta, jolta tukea on jo havaittu haetun väärin perustein, Nikka muistuttaa.
Hallinnan puutteen toteaminen johtaa lisäksi tarkastuksen laajentamiseen. Tällöin peruslohkojen hallinta tarkastetaan kaikilta maatilan peruslohkoilta.