• MTK:n Juha Marttila kommentoi puheenjohtajakisaa: "Normaalia järjestödemokratiaa, luottamustehtävissä luottamus voidaan määräajoin mitata"

    Marttilan mukaan kotimaisen metsätalouden edunvalvonta on tällä hetkellä kriittisessä vaiheessa Euroopan unionissa.
    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila haastetaan Pekka Pesosen toimesta. Puheenjohtajavaali käydään MTK:n valtuuskunnan kokouksessa marraskuussa.
    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila haastetaan Pekka Pesosen toimesta. Puheenjohtajavaali käydään MTK:n valtuuskunnan kokouksessa marraskuussa. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    19.10.202212:06
    Jukka Koivula

    MTK:n puheenjohtajana vuodesta 2009 toiminut Juha Marttila saa haastajan MTK:n valtuuskunnan kokouksessa marraskuussa.

    MTK:n puheenjohtajuutta tavoittelee tällä kertaa myös Copa-Cogecan pääsihteeri Pekka Pesonen, jonka mielestä suomalaisten edunvalvonta maa- ja metsätalousasioissa ei ole mennyt nappiin.

    ”Käsillä oleva maatalouden kriisi sai minut liikkeelle”, Pesonen kommentoi.

    Istuva puheenjohtaja Marttila toteaa MT:lle, että jäsenvaalit ovat normaalia jäsendemokratiaa.

    ”Luottamustehtävissä luottamus voidaan määräajoin mitata. Ei tässä ole mitään sen kummempaa. Ne, joilla valta on, tekevät päätöksiä. Kuuluu tähän normaaliin ajan kiertoon, että haastajia voi ilmestyä”, Marttila toteaa.

    Marttila on tätä ennen valittu jatkokaudelle MTK:n johdossa useita kertoja peräkkäin ilman vastaehdokkaita.

    Marttilan mukaan MTK:n edunvalvonnassa on myös kehitettävää.

    ”Ainahan asioissa moitittavaa on samaten kuin edunvalvonnassa kehitettävää. Mutta olen myös todella ylpeä siitä, mihin tämä organisaatio edunvalvonnassa kykenee. Laajalla toimintakentällä tulokset ovat todella vakuuttavia ja MTK:lla on vahva asema suomalaisessa yhteiskunnassa sekä kansainvälisestikin.”

    Haastajaksi ilmoittautunut Pesonen kertoo miettineensä, että Suomeen pitäisi kutsua komission edustajia tutustumaan kotimaisen maaseudun realiteetteihin kovilla pakkasilla.

    ”Millähän energialla tupa lämmitetään, jos fossiilisia ei saa käyttää, tuulta ei ole ja aurinkopaneelit lumen alla? Tai mistä tänne ruoka hankitaan, jos Suomesta tehdään reservaatti?"

    Marttila vastaa Pesoselle, että EU-komissaareja on Suomessa myös viime vuosina vieraillut.

    ”Sinänsä tässä ajatuksessa ei ole uutta. Komissaareja kyllä kutsutaan Suomeen, mutta ei MTK heitä suoraan kutsu vaan asia hoidetaan yhteistyössä valtiovallan kanssa.”

    Esimerkkinä Marttila nostaa esiin EU:n tuolloisen maatalouskomissaarin, romanialaisen Dacian Ciolokşen vierailun Lapissa 2010-luvun alussa.

    ”Sen vierailun jälkeen voitiin todeta, ettei Suomeen tarvita erikseen luotuja ekologisia vyöhykkeitä, koska koko Suomi on ekologista vyöhykettä”, Marttila muistelee.

    ”Ja viimeisimpänä EU-komission hollantilainen varapuheenjohtaja Frans Timmermans saatiin kesällä vierailemaan suomalaisessa metsässä. Tuskin sekään merkityksetöntä on.”

    Marttilan mukaan kotimaisen metsätalouden edunvalvonta on tällä hetkellä kriittisessä vaiheessa Euroopan unionissa.

    ”Kun lähdetään liikkeelle siitä perusasiasta, että miten suomalaiset saavat käyttää omia metsiään, on EU koko ajan ympäristö- ja ilmastoperustaisesti imeytynyt lähemmäs sitä käytännön tekemistä metsissä. Tässä tarvitaan käytännön yhteistyötä valtiovallan kanssa, ja MTK on ollut vähän kriittinen piikki hallituksen lihassakin.”

    Maatalouden kriisi jatkuu nyt toista vuotta. Marttilan mielestä olennaista olisi saada ruokamarkkinat toimimaan paremmin.

    ”Paljon on töitä jäljellä, mutta MTK:n kädenjälki on ratkaiseva siinä, että ruokamarkkinat saatiin tänä vuonna reagoimaan ruoka-alan kriisiin.”

    Aiheesta lisää:

    Pekka Pesonen haastaa ehdokaskilvassa MTK:n Juha Marttilan ja kertoo, mikä hänen mielestään edunvalvonnassa on mennyt pieleen

    Mikko Tiirola ennakoi MTK:n puheenjohtajien kisasta dinosaurusten taistoa: ”Nyt on kovimmat osaajat kehissä”

    Eerikki Viljanen ymmärtää kentän tyytymättömyyden ja järjestön tarpeen kunnon vaaleille: ”Fakta on se, että meiltä ei haasteita puutu”

    Artikkelin aiheet
    MTK
    Juha Marttila
    puheenjohtajakisa
    edunvalvonta
    metsätalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia