• Jatkuva sade piinaa viljelijöitä Satakunnassa – ”Montaa tällaista vuotta ei selkä kestä”

    Satakunnan pohjoisosien jatkuvat sateet tekevät viljelyn vaikeaksi. Karviassa pahimmin vettyneille pellolle ei ole asiaa kuin telakaivinkoneella.
    Tilaajalle
    ”Riisi kasvaisikin vedessä, mutta ohra ei”, Juha Sarviluoma veistelee lohkollaan.
    ”Riisi kasvaisikin vedessä, mutta ohra ei”, Juha Sarviluoma veistelee lohkollaan. Kuva: Taneli Laine
    Maatalous|Sää
    7.7.202507:00
    Taneli Laine
    Karvia

    Karvialainen maanviljelijä Juha Sarviluoma on ihmetellyt kesäkuun mittaan lukemaansa uutisointia hyvistä satonäkymistä.

    Pohjoisessa Satakunnassa on samaan aikaan satanut lähes päivittäin. Kertamäärät eivät ole suuria, mutta vettä kertyy tasaisesti. Nyt pelloille jää jo lammikoita ja oraat kellastuvat märässä maassa.

    ”Sadetta on saatu kesäkuun alusta melkein 150 milliä. Ja lähipäiville on povattu ainakin 50 lisää.”

    Märillä pelloilla versovan kevätviljan lisäksi tilalla viljellään siemenperunaa sekä rypsiä.

    Perunat pysyttelevät penkeissään vielä vedenpinnan yläpuolella, mutta viljan ja rypsin kasvua ei kohta pelasta kuin pitkä ja mielellään loppukesän kestävä pouta. Enempää ei vettä kaivattaisi.

    Sarviluoma esittelee lohkoa, jolle kylvi rypsin kesäkuun ensimmäisinä päivinä. Kuukauden aikana ei kasvusto ole ehtinyt juuri tulitikkuaskia korkeammaksi.

    Saappaat uppoavat litimärkään maahan ensin nilkkoihin saakka ja lopulta varsiaan myöten, kun viljelijä seisoo pellolle kertyneen altaan laidalla. Sade kastelee miehiä ja kameroita.

    ”Tähän upposi kylvökone. Oja olisi vieressä, mutta senkin pinta on liki pellon tasalla.”

    Kesäkuussa kylvökone upposi sateesta märkään ojanvarren peltoon. Nyt maahan jää nilkan syvyinen jälki pelkästä kengästä, eikä matalavartinen saapas paikoin riitä.
    Kesäkuussa kylvökone upposi sateesta märkään ojanvarren peltoon. Nyt maahan jää nilkan syvyinen jälki pelkästä kengästä, eikä matalavartinen saapas paikoin riitä. Kuva: Taneli Laine

    Millään maatalouskoneella ei ole näille maille nyt menemistä. Kevätkylvöt jäivät joillakin paikoilla kokonaan tekemättä, ja ruiskutraktorikin piti kesäkuussa hyvän yrityksen jälkeen vetää pellolta pois.

    Lohkot on keväällä kynnetty ja maa läpäisee normaalin kesän sateet hyvin, mutta nyt vesimäärä ylittää kantokyvyn.

    Sarviluoma on keväällä muotoillut pellon pintaa – sen verran kuin se on lähes tasaisella maalla mahdollista. Myös salaojitusta on parannettu jatkuvasti.

    ”Sateen takia kylvämättä jääneelle lohkolle täydennettiin juuri uusia imuputkia edellisten rinnalle. Nyt putkien välin ei pitäisi olla 12 metriä suurempi.”

    Erityisleveällä alustalla varustettu telakaivinkone pysyi työn aikana pellon pinnalla, mutta sorastukseen käytetty traktori oli vaatinut kaivurilta vetoapua. Uria on vielä täyttämättä.

    Sarviluoma kylväisi paikalle ruista, jos maa vain kuivuisi.

    ”Ojituksen lisääminen selvästi auttoi, ja vettä juoksee jatkuvasti kokoojaputken päästä. Sitä vaan tulee nyt joka päivä taivaalta lisää.”

    Veden vaivaama oras kellastuu hapen puutteessa.
    Veden vaivaama oras kellastuu hapen puutteessa. Kuva: Taneli Laine

    Salaojien täydentäminen ja huuhtelu vaativat viljelijältä investointeja samalla, kun vuodentulo tippuu silmissä.

    Sarviluoman arvion mukaan ohrasato on jo pienentynyt 1 000–2 000 kiloa hehtaarilta. Kevätrypsistä ei satoa synny, jos kasvit tätä menoa hukkuvat.

    Kasvinviljelyn ja tukihaun neuvontaa Wikli group Oy:n kautta tarjoava Sarviluoma tietää, ettei ole ongelman kanssa yksin.

    ”Ainakin täälläpäin muutetaan nyt tukihakemuksia kiireesti. Ajallaan kylvämättä jääneet tai kasvunsa selvästi menettäneet lohkot siirretään syysviljalle tai jätetään odottamaan seuraavaa vuotta.”

    Karviassa runsas sademäärä haittaa maanviljelyä jo kolmatta vuotta. Kahtena edellisenä vuonna syynä olivat syyssateet. Perunoita oli noston jälkeen vettyneinä hävitettävä ja viljaa oli puitava märkänä.

    Nyt ylettömät sateet saapuivat jo kesällä. Vain aika näyttää, mitä syksyllä on luvassa. Vuodesta toiseen toistuva satotason tippuminen ei naurata viljelijää, joka on panostanut kalustoon ja peltoon.

    ”Montaa tällaista vuotta ei selkä kestä”, viljelijä toteaa.

    Pieniä lakopaikkoja näkee jo siellä, missä kasvusto on korkeampaa. Tämän paikan alta maa muuttui vedeksi ja juuristo menetti otteensa mullasta. Kuva Sastamalasta.
    Pieniä lakopaikkoja näkee jo siellä, missä kasvusto on korkeampaa. Tämän paikan alta maa muuttui vedeksi ja juuristo menetti otteensa mullasta. Kuva Sastamalasta. Kuva: Taneli Laine
    Lisää aiheesta
    • Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa satanut paljon tänä kesänä.

      Sää | ”Yhtään lisää vettä ei kaivattaisi” – runsaat sateet ovat kellastuttaneet ohrapeltoja

      Tilaajalle
    • Saimaan vedenpinta oli kesäkuun lopussa vuoden 2025 korkeimmalla tasolla, mutta noin 25 senttimetriä vuodenajan keskiarvon alapuolella.

      Luonto | Järvien pinnat ovat sateisesta kesäkuusta huolimatta poikkeuksellisen matalalla − nämä syyt sitä selittävät

    Artikkelin aiheet
    viljely
    sade
    satoon vaikuttaminen
    Satakunta
    maanviljelijä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita