• Atrian liikevoitto kasvoi – korona nosti liikevaihtoa, mutta myös kuluja

    Kiinan viennissä maaliskuussa ennätys.
    Vientiin menevää lihaa Atrian Seinäjoen laitoksella.
    Vientiin menevää lihaa Atrian Seinäjoen laitoksella. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    29.4.202010:36
    Tuure Kiviranta

    Atrian liikevaihto ja -voitto kasvoivat tammi–maaliskuu.

    Konsernin liikevaihto oli 356,7 miljoonaa euroa (viime vuoden vastaavaan aikaan 336,4 milj. euroa) ja liikevoitto 2,2 miljoonaa euroa (-2,8 milj. euroa).

    ”Atrian liikevaihto kasvoi vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä 6 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Karkeasti noin puolet kasvusta on seurausta maaliskuun loppupuolen lisääntyneestä myynnistä ihmisten varautuessa koronaviruksen aiheuttamaan poikkeustilanteeseen lisäämällä ruokaostoja", toimitusjohtaja Juha Gröhn kertoo yhtiön tulostiedotteessa.

    Vuosi sitten vuoden alku oli tavanomaista vaisumpi ja vertailuluvut ovat heikommat kuin tavallisesti. Koronapandemian vaikutus tulokseen on kokonaisuutena neutraali.

    "Liikevaihto toki kasvoi, mutta osa kasvusta saatiin aikaan runsailla ylitöillä ja erityisjärjestelyillä. Poikkeustilaan siirtyminen tapahtui ripeästi", Gröhn sanoo.

    Maaliskuussa tapahtui suuri muutos myyntikanavien painottumisessa. Vähittäiskauppaan suuntautuva myynti kasvoi ja Food Service -myynti pieneni.

    Ravintoloiden, julkishallinnon ruokailun ja työpaikkaruokailun sulkeutuminen osittain tai jopa kokonaan, vaikuttaa erittäin voimakkaasti Food Service -myynnin liikevaihtoon ja koko Atrian tuotevalikoimaan.

    Ravintolaruoan ainekset eivät täysin löydä paikkaansa kotiruoan valmistuksessa – pihvit syödään useimmiten ravintoloissa. Tällä hetkellä myynnin tasapaino vähittäiskaupan ja Food Servicen välillä ei ole optimaalinen.

    Kiinan talous myös sianlihan tuonnin osalta piristyi maaliskuussa. Atrian toimitukset Kiinaan nimenomaan maaliskuussa olivat kaikkien aikojen suurimmat kuukausitoimitukset.

    Tammi- ja helmikuu olivat melko vaisuja myyntikuukausia. Maailmankaupan poikkeustilanne on vaikuttanut meriteitse kulkevaan logistiikkaan. Merikonteista ja konttilaivojen konttipaikoista on ajoittain niukkuutta.

    Koko vuonna 2020 Atria-konsernin liikevoiton arvioidaan olevan parempi kuin vuonna 2019 (31,1 milj. euroa).

    Globaalien lihamarkkinoiden voimakkaat ja nopeat muutokset vaikuttavat entistä vahvemmin yhtiön kehitykseen ja heikentävät ennustettavuutta.

    Siipikarjalihan kulutuksen arvioidaan edelleen kasvavan, samalla kun punaisen lihan kulutus hieman pienenee. Atria on lisännyt lihan vientiä, ja esimerkiksi sianlihan viennin Kiinaan arvioidaan kasvavan vuoden 2020 aikana.

    Atrian liiketoimintaan liittyviä välittömiä vaikutuksia ovat esimerkiksi ravintolatoimintaan ja julkisiin ruokapalveluihin kohdistetut kansalliset rajoitukset, jotka vähentävät myyntiä Food Service -asiakkaille. Koronavirusepidemian vallitessa arkiruuan merkityksen odotetaan vahvistuvan.

    Kuluttajien ostovoiman mahdollinen heikentyminen vaikuttaa myös ruokaostoksiin ja voi muuttaa Atrian tuotteiden myynnin rakennetta epäsuotuisaksi.

    Atrian hallitus esittää, että yhtiö jakaa vuodelta 2019 osinkoa 0,42 euroa osakkeelle (0,40 euroa).

    Artikkelin aiheet
    Atria
    liikevoitto
    koronavirus
    Kiinan vienti
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle