• Ruokavirasto kohdensi tuotantoeläinten hyvinvoinnin valvontaa entistä enemmän riskitiloille: Laiminlyöntejä aiempaa useammalla tilalla

    Ruokavirasto teki viime vuonna tuotantoeläinten otantavalvonnan lisäksi 7 529 muuta eläinten hyvinvoinnin valvontaa, joiden painopiste oli lemmikkieläimissä.
    Vuoden 2024 alusta voimaan tulleen eläinten hyvinvointilain uudet vaatimukset ovat voineet vaikuttaa eläinten hyvinvoinnin valvonnan tuloksiin. Kuvituskuva.
    Vuoden 2024 alusta voimaan tulleen eläinten hyvinvointilain uudet vaatimukset ovat voineet vaikuttaa eläinten hyvinvoinnin valvonnan tuloksiin. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalous
    2.7.202521:00
    Piia Lehojärvi

    Ruokavirasto teki viime vuonna eläinsuojeluvalvontaa tuotantoeläimille aiempaa riskiperusteisemmin. Kaikkiaan tiloja tarkastettiin 364, joista 327:ssa oli tarkastushetkellä eläimiä.

    Ruokavirasto kertoo, että laiminlyöntejä havaittiin aiempaa useammalla tilalla lähes kaikilla eläinlajeilla. Pääosin tämä johtui valvonnan aiempaa tehokkaammasta riskiperusteisuudesta. Tarkastustulokset eivät siis sellaisenaan kuvaa tuotantoeläinten hyvinvointia yleisesti Suomessa. Lisäksi vuoden 2024 alusta voimaan tulleen eläinten hyvinvointilain uudet vaatimukset ovat voineet vaikuttaa tuloksiin.

    Turkiseläintiloja ei valvottu, koska eläintautitilanteen vuoksi tiloille on viime vuosina kohdistettu runsaasti viranomaisvalvontaa.

    Riskiperusteisesti tarkastetuista nautatiloista laiminlyöntejä havaittiin 44 prosentilla tiloista. Kaikista naudoilla havaituista laiminlyönneistä 34 prosenttia todettiin vasikoilla. Vasikoiden pidon yleisimmät laiminlyönnit ovat kohdistuneet vuodesta toiseen pääosin pitopaikan puhtauteen, turvallisuuteen ja tilavaatimuksiin. Vanhemmilla naudoilla näiden lisäksi havaittiin laiminlyöntejä myös muun muassa ulkotarhan ja ulkona pidettävien eläinten pidon vaatimuksissa.

    Valvotuista sikatiloista laiminlyöntejä oli 31 prosentilla. Sioilla korostuivat puhtauteen ja virikkeiden saantiin liittyvät puutteet. Lammastiloilla laiminlyöntien osuus oli 36 prosenttia. Lampailla yleisimmät puutteet koskivat eläinten hyvinvoinnista huolehtimista.

    Broileritilat valittiin satunnaisesti ja laiminlyöntejä (22 prosenttia) oli hieman enemmän kuin edellisenä vuonna. Havaitut puutteet liittyivät pääosin kirjanpitoon. Kahdeksasta munintakanalasta laiminlyöntejä oli kolmella.

    Kolmella vuohitilalla kahdeksasta oli laiminlyöntejä.

    Turkiseläintiloja ei valvottu, koska eläintautitilanteen vuoksi tiloille on viime vuosina kohdistettu runsaasti viranomaisvalvontaa.

    Vuonna 2024 tehtiin 7 529 muuta eläinten hyvinvointivalvontaa. Painopiste oli seura- ja lemmikkieläimissä. Kuvituskuva.
    Vuonna 2024 tehtiin 7 529 muuta eläinten hyvinvointivalvontaa. Painopiste oli seura- ja lemmikkieläimissä. Kuvituskuva. Kuva: Carolina Husu

    Ruokaviraston tietojärjestelmä poistui käytöstä vuoden 2023 lopussa, ja vuoden 2024 valvontatiedot keräsi Aluehallintovirasto (AVI). Ruokavirastolla ei ole riittäviä tietoja valvontojen sisällöstä, laiminlyöntien luonteesta tai siitä, mihin eläinlajeihin ne kohdistuvat. Tämä estää tilanteen tarkemman analysoinnin ja kehittämisehdotusten laatimisen.

    Vuonna 2024 tehtiin 7 529 muuta eläinten hyvinvointivalvontaa (ei otantavalvontaa), joista 5 016 perustui epäilyyn. Uusintatarkastuksia oli 1 480 (20 prosenttia), ja niissä havaittiin laiminlyöntejä 48 prosentissa tapauksista. Epäilyyn perustuvissa tarkastuksissa laiminlyöntejä löytyi 47 prosentissa. Muita valvontoja tehtiin 2 513, joissa havaittiin 3 471 epäkohtaa.

    Viranomaistoimenpiteisiin ryhdyttiin 4 840 kertaa. Näistä 653 koski kiireellistä hoitoa ja 823 eläinten myyntiä, luovutusta tai lopetusta. Loput olivat kehotuksia, määräyksiä ja kieltoja. Valvontojen kohdentumista eläinlajeittain ei voida tarkastella, mutta painopiste oli seura- ja harrastuseläimissä.

    Eläinkuljetuksissa eniten havaittiin puutteita kuljetusasiakirjoihin, kuljettajien pätevyystodistuksiin ja eläinkuljettajalupiin liittyvissä vaatimuksissa. Kuvituskuva.
    Eläinkuljetuksissa eniten havaittiin puutteita kuljetusasiakirjoihin, kuljettajien pätevyystodistuksiin ja eläinkuljettajalupiin liittyvissä vaatimuksissa. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari

    Eläinkuljetuksissa laiminlyöntien osuus (12 prosenttia) tarkastuksissa oli noussut edellisvuoden tasosta (6 prosenttia). Epäkohtia todettiin yhteensä 55 kuljetuksessa 446:sta ja yksittäisiä epäkohtia havaittiin kaikkiaan 211 kappaletta. Osassa kuljetuksista havaittiin useita epäkohtia samalla kertaa.

    Epäkohdat olivat pitkälti samoja kuin edellisinäkin vuosina. Ylivoimaisesti eniten havaittiin puutteita kuljetusasiakirjoihin, kuljettajien pätevyystodistuksiin ja eläinkuljettajalupiin liittyvissä vaatimuksissa (173 kappaletta, joka on 82 prosenttia kaikista havaituista). Toiseksi eniten yksittäisiä epäkohtia ilmeni kuljetusvälineen kunnossa ja turvallisuudessa (23 kappaletta). Kolmanneksi eniten puutteita havaittiin kuljetuskäytänteisiin liittyvissä vaatimuksissa (8 kappaletta). Seitsemässä kuljetuksessa ei ollut lopetusvälineitä saatavilla tai ne olivat huonossa kunnossa.

    Hevoskuljetuksia tarkastettiin yhteensä 67, joista 49 prosentissa havaittiin epäkohtia. Kymmenessä hevoskuljetuksessa eläinkuljetuksesta kertova merkintä puuttui tai oli puutteellinen. Muut epäkohdat olivat pääasiassa luvan, pätevyystodistuksen tai kuljetusasiakirjojen puuttumisia.

    Lisää aiheesta
    • Vasikoiden oloissa olisi osalla tiloista parantamisen varaa.

      Laiminlyönnit lähes kaksinkertaistuivat eläinsuojelun otantatarkastuksissa – tarkastukset kohdistettu entistä paremmin riskitiloille

    • Kaikista vasikoista ei huolehdita yhtä hyvin kuin näistä.

      Eläinsuojelun otantatarkastuksista edellisvuotista puhtaammat paperit kohdetiloille

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen