• Jälleen kansalaisaloite: harrastekanalat vaativat salmonellahelpotuksia

    Suomessa voi huoletta syödä sokerikakkutaikinaa, koska kananmunissa ei käytännössä ole salmonellaa. Ruokamyrkytyksiä aiheuttava tauti on vuosikymmeniä pidetty kurissa tiukan valvonnan keinoin.
    Salmonellanäytteitä on lain mukaan otettava siipikarjasta parven koosta riippumatta.
    Salmonellanäytteitä on lain mukaan otettava siipikarjasta parven koosta riippumatta. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    17.6.201622:46
    Maija Ala-Siurua

    Tuore kansalaisaloite vaatii helpotuksia pakollisen salmonellavalvonnan valvontamaksuihin tai huojennusta salmonellavalvontaehtoihin.

    Suomen Siipikarjaliitto ja Eläinten terveys ry vastustavat aloitetta. Niiden mukaan sekä ammattilaisilla että harrastajilla on vastuu eläimistä, tuoteturvallisuudesta ja ympäristöstä.

    Salmonellavalvonta on lakisääteistä kaikille kananmunia oman kulutuksen ulkopuolelle luovuttaville.

    Kansalaisaloitteen perustelujen mukaan salmonellavalvonnan kustannukset ovat harrastekanalalle kohtuuttomia. Kanala saattaa jopa jättäytyä valvonnan ulkopuolelle tiukkojen ehtojen ja kalliiden maksujen takia. Perusteluissa muistutetaan, että valvontaohjelmaan kuulumaton kanala on terveysriski.

    Pienimuotoinen toiminta tarkoittaa pitopaikkoja, joista munia luovutetaan suoraan kuluttajille.

    Kun kanoja on alle 50, omistaja ottaa näytteen kerran vuodessa. Joka kolmas vuosi näytteen ottaa kunnaneläinlääkäri.

    Kun lintuja on yli 50, näyte otetaan kahdesti vuodessa, ja kunnaneläinlääkäri tekee sen joka toinen vuosi.

    Salmonella on bakteerin aiheuttama zoonoottinen tauti. Tämä tarkoittaa, että se voi tarttua eläimestä toiseen, eläimestä ihmiseen ja ihmisestä eläimeen.

    Suomen salmonellatilanne on kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen hyvä. Sen säilyttämiseksi Suomi sai EU:hun liittyessään oikeuden vaatia tutkimuksia tuontimunilta, -siipikarjanlihalta ja -siipikarjalta.

    Erityisluvan säilyttämiseksi Suomen on omavalvonnan avulla osoitettava EU-komissiolle, että salmonellaa esiintyy vuodessa alle yhdessä prosentissa siipikarjaparvia.

    Suomessa todetaan keskimäärin kaksi siipikarjan salmonellatapausta vuodessa.

    Viime vuonna tartunta löytyi yhdestä pienehköstä suoramyyntikanalasta, Siipikarjaliitto ja ETT kertovat tiedotteessaan.

    Lue myös

    Tiukka linja pitää - salmonella edelleen harvinainen Suomessa

    Säädökset koskevat myös kesälemmikiksi otettuja tuotantoeläimiä

    "Tarkista, että salmonellavakuutus on kunnossa!"

    Artikkelin aiheet
    kansalaisaloite
    salmonellavalvonta
    harrastekanala
    Siipikarjaliitto
    Eläinten terveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle