• Uutta perunasatoa odotetaan Länsi-Euroopassa kiivaasti

    Etelä-Espanjasta ennustetaan saatavan kiinteäkuorista perunaa huhtikuun puolivälistä lähtien. Niillä tulee olemaan kova kysyntä ja hinta Euroopassa.
    Suomalaista perunaa.
    Suomalaista perunaa. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous
    5.3.201919:30
    Tuure Kiviranta

    Perunan heikko kasvukausi näkyy eurooppalaisessa markkinatilanteessa kevättä kohden kasvavalla voimalla.

    Varastomäärät ovat päätuotantomaissa selvästi pitkäaikaisen tason alapuolella ja varastojen vähenemistahti on normaalia vauhdikkaampi, kerrotaan tuottajajärjestö MTK:n tekemässä markkinakatsauksessa.

    Erityisesti vapaiden erien osuus on vähentynyt kauden aikana rajusti. Tämä on näkynyt hintojen nousuna kauden aikana. Kovimmat nousut olivat kesällä ja alkusyksystä sekä vuodenvaihteen tienoilla.

    Perunateollisuus on pystynyt saamaan raaka-ainetta turvautuen sopimustavaraan.

    Vapaiden erien niukkuus rajoittaa saatavuutta kevättä kohden. Belgiassa vapaiden perunaerien määrä oli helmikuun alussa 60 prosenttia alempi kuin viiden vuoden keskiarvo.

    Länsi-Euroopan maiden välillä perunaa liikkuu normaalivuosina paljon pääosin teollisuuden tarpeisiin.

    Nyt perunan vienti- ja tuontimäärät ovat vähentyneet. Perunaa viedään myös vähemmän Euroopan ulkopuolelle.

    Länsi-Euroopan päätuotantomaiden perunan niukkuus vaikuttaa hintakehitykseen muuallakin Euroopassa.

    Espanjassa hinnat ovat olleet nousussa talven aikana, kun muun muassa Ranskaan haetaan perunaa Espanjasta. Helmikuussa hinnat olivat 27–41 euroa sadalta kilolta lajikkeesta riippuen.

    Hintojen nousun ennustetaan jatkuvan keväällä.

    Aikaisesta keväästä johtuen Espanjan perunantuottajat ovat pystyneet istuttamaan kevään perunat aikaisin.

    Etelä-Espanjasta ennustetaan saatavan kiinteäkuorista perunaa huhtikuun puolivälistä lähtien. Niillä tulee olemaan kova kysyntä ja hinta Euroopassa, MTK:sta ennustetaan.

    Peruna-ala on Espanjassa ennallaan tai kasvanut hiukan. Kasvua on ehkäissyt pula siemenestä. Valtaosa siemenestä tuodaan maahan Alankomaista. Tilanne on samankaltainen Portugalissa.

    Luonnonvarakeskus Luken mukaan Suomessa ruokaperunan tuottajahinta oli tammikuussa 18,74 euroa sadalta kilolta. Hinta laski joulukuusta.

    Artikkelin aiheet
    peruna
    Länsi-Eurooppa
    markkinatilanne
    MTK
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle