

Elintarvikeyhtiö Apetit viljelyttää sipulia ensimmäistä kertaa sopimusviljelykasvina. Sipulia viljellään pääosin Satakunnassa.
Sopimusviljelijöitä on toistaiseksi alle 10, kertoo Apetitin viljelypäällikkö Gunta Cirule.
”Teemme sipulista viljelysopimukset toimitustonneista eli tarkkaa viljelyalaa meillä ei ole tiedossa. Liikutaan kuitenkin kymmenissä, ei sadoissa hehtaareissa.”
”Sipulin istutukset ovat alkaneet kuten muillakin kasveilla. Alueellisia eroja on kelien mukaan, mutta pikkuhiljaa päästään vauhtiin. Sipuleita koskevat samat kylmän kevään haasteet kuin muillakin meidän viljelykasveillamme. Toivotaan säiden lämpenevän”, Cirule sanoo.
Kotimainen sipuli päätyy moniin Apetitin valmistamiin pakasteisiin, kuten peruna-sipulisekoitus sekä valmiit sipulikuutiot.
Kaikkiaan yhtiöllä on noin 170 sopimusviljelijää ja viljeltävät kasvit ovat sipulin lisäksi herne, lanttu, mukulaselleri, palsternakka, peruna, pinaatti, porkkana, punajuuri ja purjo.
Apetitin sopimusviljeltyjen avomaavihannesten kylvökausi alkoi kevätpinaatilla huhtikuun lopussa.
Pinaatti on siitä poikkeuksellinen kasvi, että siitä saadaan kaksi satoa. Pinaatti onkin perinteisesti avannut yhtiön satokausituotannon, jossa tuoreet kasvikset pakastetaan.
Pakasteherneen sopimusala on Apetitilla tänä vuonna ennätykselliset noin 2 000 hehtaaria.
”Herneen kylvö alkoi toukokuun alussa. Nyt toivotaan lämpimämpää säätä, jotta lämpösummaa kertyisi riittävästi”, kertoo tiedotteessa Apetitin viljelyasiantuntija Riikka Nykänen.
Herne pakastetaan tuoreena, noin kahden tunnin sisällä puimisesta. Kylvöajankohta täytyykin suunnitella huolellisesti, koska korjuu määrittelee kesän puintien rytmityksen.
Apetitin sopimusviljelytykseen valitsemat lajikkeet ja viljelymenetelmät kokeillaan Räpin koetilalla. Tällä kasvukaudella tehdään esimerkiksi herneen ja porkkanan lajikekokeita. Koeviljelyssä on myös japaninretikkaa.