• Maitotilalla tärkeintä on vasikan hyvä hoito

    Maatalous
    30.11.201215:00
    MT toimitus

    Vasikan asema tuotantoeläimenä on ollut huono. Vasikkaa on pidetty arvottomana eikä sen hoitamiseen ole uhrattu paljonkaan vaivaa tai rahaa, Suomen eläinlääkäriliitto toteaa hyvinvointipalkinnon jakoperusteissaan.

    Liiton mukaan Heikki Kemppi on nostanut vasikka-asiaa esille muistuttamalla, että vasikan terveys, pito-olosuhteet ja hoito vaikuttavat sen koko myöhempään elinikään ja tuotokseen. Mikään ei siis ole maitotilalla niin tärkeää kuin vasikan hyvä hoito.

    Kemppi on hankkinut kokemusta tiloilta kotimaassa ja ulkomailla, selvittänyt tuottajien kokemuksia, ottanut niistä opiksi ja välittänyt eteenpäin tietoa sekä onnistumisista että toimimattomista käytännöistä.

    Kemppi on kysytty neuvontakäyntien tekijä sekä luennoitsija. Hän on työurallaan pitänyt yli 500 luentoa vasikoiden hoidosta ja pito-olosuhteista.

    Lisäksi hän on kirjoittanut lehtiartikkeleita, osallistunut vasikkaoppaan ajantasaistamiseen ja toiminut kantavana voimana Valion kokoamassa vasikka-asiantuntijatyöryhmässä, perusteluissa todetaan.

    Kemppi on selvittänyt pikkuvasikoiden juotto-ongelmia lukemattomilla suomalaisilla tiloilla. Pitkälti hänen ansiostaan vasikoiden niukkaan juottoruokintaan ryhdyttiin kiinnittämään enemmän huomiota ja runsas hapanjuotto saatiin vietyä käytäntöön monella tilalla vasikoiden ryhmäkasvatuksessa.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maitotila
    vasikka
    eläinten hyvinvointi
    Heikki Kemppi
    Valio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle