• Nurmet ovat saaneet riittävästi vettä ja sopivasti lämpöä – lupa odottaa jopa huippusatoa

    Viime vuosien oikulliset säät eivät ole kummoisia säilörehusatoja kasvattaneet. Nyt näyttää siltä, että kotieläintilojen rehuonni olisi vihdoin kääntymässä.
    Tänä vuonna nurmissa rehottaa useilla alueilla tavanomaista runsaammin voikukkaa.
    Tänä vuonna nurmissa rehottaa useilla alueilla tavanomaista runsaammin voikukkaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    2.6.202106:00
    Maija Ala-Siurua

    Etelä-Suomessa on lupa odotella säilörehusta määrällisesti vähintään hyvää, ehkä jopa huippusatoa.

    "Olot ovat olleet optimaalisia nurmen kasvulle: vettä riittävästi ja lämpöä sopivasti", sanoo kehityspäällikkö Laura Nyholm Valio Alkutuotannosta.

    "Kasvu on ollut maltillista ja nurmet ovat keränneet massaa."

    Tiistaina sääennusteet povasivat, että lämpötilat alkavat nousta. Lämpö kiihdyttää kasvua, mikä vauhdittaa D-arvon laskua.

    Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa ensimmäiset ovat aloittelemassa tämän viikon lopulla ja laajemmin ensi viikolla.

    Niin sanotussa Maito-Suomessa nurmet ovat selvinneet talvesta ja kasvustot ovat hyviä.

    "Odotettavissa on runsas ykkössato."

    Etelä-Pohjanmaan nurmilla nähdään ensimmäiset korjuukoneet ensi viikolla. Pohjoisessa Suomessa nurmet ovat alkaneet kasvaa vaikkakin hitaasti.

    Sadon määrää pystyy arvioimaan kasvuston pituuden ja tiheyden perusteella. Nurminäytteiden tulokset puolestaan auttavat oikean korjuuajan valinnassa.

    Jos korjuuaikaan sattuu vesisateita, on kiinnitettävä erityistä huomiota rehun säilöntään. pH on saatava laskemaan mahdollisimman nopeasti, Nyholm muistuttaa.

    Kuivaheinän satonäkymät ovat erinomaiset Uudellamaalla, Etelä-Suomen rannikkoalueella sekä Etelä-Karjalassa, kertoo ProAgria. Tilanne näyttää tyydyttävältä Pirkanmaalla, Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

    Uudellamaalla karja pääsi laitumelle toukokuun alussa, Hämeessä viime viikolla ja Pohjois-Savossa vasta tällä viikolla.

    Lue myös:

    Kouvolassa päästiin rehuntekoon ennätysvarhain

    Artikkelin aiheet
    nurmisato
    säilörehu
    maatila
    Etelä-Suomi
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle