• Munax pakannut munia kymmenen vuotta

    Maatalous
    6.11.201315:00
    MT toimitus

    Laitilalainen munanpakkaamo Munax Oy juhlii huomenna kymmenenvuotissyntymäpäiväänsä. Yrityksen perustivat sen nykyinen toimitusjohtaja Janne Torikka, Juha Venno ja Hannu Majander vuonna 2003.

    ”Ideana oli pakata omistajien kananmunat”, Torikka kertoo. Pian alkoi ilmaantua muita tuottajia, jotka halusivat myydä munansa pakkaamolle.

    Tuottajamäärä on kasvanut kolmesta 60:een. Kaikki alkuperäiset omistajat ovat edelleen tuottajia ja työskentelevät yrityksessä.

    Munaxin pakkaama munamäärä on kymmenessä vuodessa kasvanut 1,5 miljoonasta 19 miljoonaan kiloon. Henkilökuntaa on alun kolmen sijaan nyt puolisen sataa.

    EU:n ja häkkikanaloiden kiellon aiheuttamat rakennemuutokset ovat vaikuttaneet merkittävästi alaan yrityksen toiminta-aikana.

    Vienti on yritykselle tärkeää. Vientituotteet ovat jalostettuja, pääosin kokonaismuna-, valkuais- ja keltuaismassoja. Eniten myydään Ruotsiin.

    ”Kukaan muu Itämeren alueella ei pakkaa massoja tetroihin”, Torikka sanoo.

    Suurkeittiöihin myytävät tetrat ovat litran tölkkejä. Munax alkaa toimittaa Suomen vähittäiskaupalle valkuaismassaa puolen litran tetroissa.

    ”Se säilyy kolme kuukautta ja avaamisesta seitsemän vuorokautta. Se pitää säilyttää kylmässä, toisin kuin kananmuna”, Torikka kertoo. Hänen mukaansa suurimmat keskusliikkeet ottavat tuotteen valikoimiinsa.

    Viimeisin yrityksen erikoisuus oli ulkokananmunat. Niitä tuottaa kaksi tuottajaa. Munax myy ympäri vuoden ulkoilevien kanojen munia viidesosan luomumunien määrästä.

    ”Niiden markkina kasvaa pikkuhiljaa. Suurin osa kuluttajista ei tiedä ulkomunista mitään.”

    Suomen Gallup Elintarviketiedon kananmunabarometrin mukaan suomalaisten pakkaamojen tuotanto oli tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana 49,8 miljoonaa kiloa. Se on kymmenisen prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana jaksona.

    60 prosenttia kananmunista tuotettiin häkkikanaloissa, 35 prosenttia lattiakanaloissa ja viisi prosenttia luomukanaloissa. Kananmunien ja munavalmisteiden vienti kasvoi 19 prosenttia viimevuotisesta 8,9 miljoonaan kiloon.

    Viennin osuus tuotannosta oli 18 prosenttia. Munia ja munavalmisteita tuotiin Suomeen 1,2 miljoonaa kiloa, mikä on 67 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi–syyskuussa.

    Pakkaamojen sadasta kananmunakilosta saama hinta on pudonnut tänä vuonna 190 eurosta 160 euroon. HANNA SALONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Munax
    kananmunat
    Laitila
    elintarviketeollisuus
    vienti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle