

”Siemenpakkaamon laajennus on maatalouden nykyisessä tilanteessa iso investointi, mutta tarkkaa hintaa ei kerrota”, toteaa osastopäällikkö Jukka T. Heinonen Hankkijalta.
Heinonen esittelee hanketta yhdessä siemenkeskuksen päällikön Sami Kivistön kanssa. Urakka alkoi puolitoista vuotta sitten. Uuteen 2 500 neliön halliin on sijoitettu nurmisiementen käsittely- ja varastotilat.
Viljansiementen käsittely jatkuu vanhoissa, runsaan kymmenentuhannen neliön halleissa.
Karkeasti kolmasosa Suomen viljojen ja nurmien siemenistä kiertää Hankkijan kautta. Investoinnin jälkeen osuutta pyritään kasvattamaan, Heinonen sanoo.
Hankkijalla oli tähän asti kaksi siemenkeskusta, Alastarolla ja Hyvinkäällä. Hyvinkään laitos hiljeni vuodenvaihteessa.
Hyvinkään pakkaamolle oli pakko tehdä jotain, sillä laitekanta oli vanhaa ja olisi vaatinut isoja investointeja. Nyt tehty investointi takaa, että siemenpakkaamo pysyy Alastarolla, keskellä maan suurinta siemenviljelyn keskittymää, Heinonen sanoo.

Alastaron nurmisiemenlinjasto on maan tehokkain ja nykyaikaisin, Sami Kivistö vakuuttaa. Tunnissa pystytään pakkaamaan 12 000 kiloa nurmisiemeniä. Linjasto on automatisoitu ja robotti lastaa 20 kilon säkit lavoille. Koeajoja päästiin tekemään elokuun alussa.
Vuodessa laitoksella pakataan yli 21 miljoonaa kiloa siemeniä, yli 20 miljoonaa kiloa viljoja ja 1–1,5 miljoonaa kiloa nurmisiemeniä. Timotein osuus on kolme neljäsosaa nurmisiemenistä.

Heinonen arvelee, että viime kevään siemenpula hellittää ensi keväänä, vaikka viljasato jäi nytkin keskinkertaiseksi. Ylijäämää tuskin jää, mutta ei-oota ei tarvitse nyt myydä.
Viime kevät oli hankala, kun siementavara loppui huhtikuun lopulla. Väki ei tahtonut uskoa, ettei mitään siemeniä ollut enää saatavana. Suositut lajikkeet loppuivat jo alkutalvella.
Tilanne tuskin paljon muuttuu. Suosittuja ja uusia lajikkeita haluavien kannattaa olla ajoissa liikkeellä, Heinonen toteaa.
Viljojen hinnat ovat laskeneet viime vuodesta ja se tuntuu myös siemenen hinnassa. Heinonen arvelee, että viljansiemenet ovat 10–15 prosenttia viime talvea edullisempia eikä nurmisiementen hinnoissakaan ole nousua.