
Öljyn hinta on jatkanut maanantaina laskuaan, kun toiveet rauhasta Yhdysvaltojen ja Iranin välillä ovat vahvistuneet.
Myös kaasun hinta on laskussa. Viljapörsseissä Euroopassa laskee vehnän, rapsin ja maissin hinta. Samoin Yhdysvalloissa vehnän, maissin ja soijan hinnat ovat laskussa.
Iran ja Yhdysvallat ovat päässeet sopuun rauhasta, kertoivat maat varhain maanantaina Suomen aikaa. Rauhansopimus on määrä allekirjoittaa Sveitsissä perjantaina. Hormuzinsalmi voisi aueta sen jälkeen, kun rauhansopimus on allekirjoitettu.
Brent-laadun raakaöljyn hinta on maanantaina alittanut 83 dollaria tynnyriltä. Korkeimmillaan keväällä hinta lähestyi 120 dollaria.
Kaasun futuurihinta on Euroopassa laskenut alle 44 euron megawattitunnilta. Maaliskuussa hinta kävi yli 60 eurossa.
Euronext-viljapörssissä vehnän syyskuun futuuri laski maanantaina alle 200 euron tonnilta. Iltapäivällä kauppaa käytiin noin 199 eurolla. Joulukuulle vehnäfutuuri oli noin 205 euroa.
Rapsin elokuun futuuri on laskenut 510 euroon tonnilta ja marraskuun futuuri 516 euroon.
Sota alkoi helmikuun lopussa, kun Yhdysvallat ja Israel iskivät Iraniin. Vastauksena iskuihin Iran muun muassa esti laivaliikenteen Hormuzinsalmella, joka on tärkeä väylä öljyä ja kaasua meriteitse kuljettaville tankkereille.