• ”Viljatiloilla on nytakuutti hätä”

    Maatalous
    3.9.201416:00
    Satu Lehtonen

    Viljelijöiltä on tullut paljon yhteydenottoja, kesäkuusta saakka maa- ja metsätalousministerinä toiminut Petteri Orpo (kok.) kertoo.

    Suuri osa yhteydenotoista liittyy Venäjän viennin kriisiin ja huoleen siitä, miten se heijastuu maatalouteen ja koko muuhun yhteiskuntaan.

    Orpo kertoo jo huomanneensa, miten tuontiruuan määrä kaupassa on kasvanut, kun Keski-Eurooppa hakee tuotteilleen uusia markkinoita.

    Toinen iso huoli on Lounais- ja Etelä-Suomen satotilanne.

    ”Viljatiloilla on nyt akuutti hätä.”

    Kolmantena nousee esille huoli maatalouden yleisistä toimintaedellytyksistä ja kannattavuudesta.

    ”Kannattavuus on kaiken a ja o. Ilman sitä ei ole suomalaisia tiloja ja suomalaista ruokaa.”

    Lisäksi viljelijät kertovat tuskastumisestaan valtavaan byrokratian määrään, Orpo kertoo.

    Mitään yksittäisiä poppakonsteja tämänhetkisen kriisin hoitamiseksi ei ole, Orpo sanoo.

    Hän toivoo pankeilta ymmärrystä ja joustoa suhtautumisessaan velkaisiin tiloihin.

    ”Moni on ostanut kevään tuotantopanokset syksyn satoa vastaan. Nyt viljatulo jää paljon odotettua pienemmäksi, ja monelle lankeavat lainat maksettaviksi. Jos joustoa ei tule, usko loppuu kesken.”

    Orpo lupaa myös selvittää mahdollisuudet valtion korkotuen lisämiseen.

    Rakennemuutos maataloudessa on ollut todella nopea ja on sitä jatkossakin, Orpo pohtii.

    ”Mutta sen pitäisi edetä luonnollisesti eikä taloudellisen kannattamattomuuden vauhdittamana.”

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    viljatilat
    maatalouskriisi
    Petteri Orpo
    maatalouden kannattavuus
    Maa- ja metsätalousministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle